Kiikoisiin maailmanmestaruus! – Pekka Niemi voitti MM-kultaa koirahiihdossa Norjan Hamarissa

Pekka Niemi ja Cela perjantaina Norjassa. Kuva: Niemen Facebook-julkaisu.

Sastamalaan saatiin perjantaina uusi maailmanmestari, kun Kiikoisissa asuva Pekka Niemi voitti miesten yhden koiran koirahiihdon MM-kultaa Norjan Hamarissa.

Niemi kisasi lyhytkarvaisen saksanseisoja Celan kanssa maailmanmestaruudesta nyt ensimmäistä kertaa. Mestaruus ratkesi 2,1 sekunnin turvin. Toiseksi tuli tsekkiläinen Ondrej Exler ja kolmanneksi norjalainen Trond Are Hoel.

Kilpailurata oli pituudeltaan 13,6 kilometriä ja sisälsi kaksi 6,8 kilometrin silmukkaa.

Alueviesti tavoitti tuoreen maailmanmestarin iltapäivällä tämän odotellessa palkintojenjakoa.

“On tässä toki huippufiilis, yllättikin että voitettiin!”

Niemi toteaa, ettei osannut odottaa kaksikon saavuttavan näin hyvää lopputulosta.

“Tässä pikku hiljaa yritetään sisäistää asiaa ja nautiskellaan saavutuksesta.”

Koirahiihdon lisäksi Niemi ja Cela kilpailevat koirapyöräilyssä. Siinä he nappasivat viime kesänä SM-hopeaa yhden koiran kärryluokasta ja SM-pronssia viestistä.

“Vuoden päätavoite on syksyllä Saksassa pidettävissä koirapyöräilyn EM-kisoissa”, Niemi lausui Alueviestille tammikuussa.

Aiemmin tänä vuonna Sisä-Suomen Valjakkourheilijoita edustava Pekka Niemi valittiin Urheilutoimittajain Liiton toimesta vuoden valjakkourheilijaksi. Lisäksi Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry nimesi hänet vuoden urheilijaksi.

Juttua täydennetty 25.2. klo 16.38 Niemen kommenteilla.

Alueviestissä aiemmin:

“Arvostan tunnustusta kovasti” – Urheilutoimittajain Liitto nosti kiikoislaisen Pekka Niemen lajinsa parhaaksi urheilijaksi

Koiraurheilu vei Pekka Niemen mennessään – Tavoittelee kansainvälistä menestystä nuoren ja nopean Celan kanssa