Maamme vanhin ammattiliitto, 125-vuotias Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto, oli ensimmäisenä tehnyt valtakunnallisia työehtosopimuksia jo vuodesta 1900 lähtien. Vasta talvisodan aikana solmittiin ns. ”tammikuun kihlaus”, jossa työnantajajärjestöt yleisesti suostuivat sopimaan työntekijäliittojen kanssa työehtosopimuksia. Tämä kihlaus osaltaan auttoi välttämättömän talvisodan hengen syntymiseen.
Lakon alkamiseen tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta. Siinä työntekijät kamppailevat usein suurin uhrauksin toimeentulonsa turvaamisesta ja oikeuksiensa puolustamisesta. Lakko on aina viimesijainen keino, kun neuvottelut eivät ole johtaneet tulokseen.
Maaliskuun 8. päivään 1967 mennessä neuvotteluissa ei päästy sopuun ja alkoi kolme viikkoa kestänyt kirjapainoalan lakko. Sekä työntekijä- että työnantajapuoli olivat hylänneet silloisen valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan sovintoesityksen.
Kirjatyöntekijäin Liiton lakkostrategiana oli, että kaikki kirjapainoalan yritykset olisivat lakon piirissä. Myös työväenlehdet, joita siihen aikaan oli vielä runsaasti, kuuluivat lakon piiriin. Erilaisista syistä ainakin kymmenkunta yritystä vapautettiin lakosta.
Lakko sujui hyvässä hengessä ja rauhallisesti
Lakon aikana Suomen Sanomalehtimiesten Liitto pidättyi aikaisempien lakkojen menettelystä, nimittäin valmistamasta monisteita sanomalehtien korvikkeiksi. Sanomalehtimiehet eivät myöskään tehneet muita normaaliin toimittajatyöhön kuulumattomia uutisvälitystehtäviä.
Tyrvään Sanomat kertoi alkuvuodesta, että vuoden 1967 kirjapainoalan lakon aikana Tyrvään Sanomia monistettiin A4-papereille tuhansin kappalein. Lehden silloinen päätoimittaja Antti Prusi oli sopinut ulkopuolisen perheen kanssa lehtien monistamisesta. Monistaminen koski luonnollisesti vain pientä osaa lehden normaalista sisällöstä.
Antti Prusi oli paikkakunnalla arvostettu päätoimittaja eikä hänen toimintansa vaikuttanut merkittävästi laillisen lakon onnistumiseen. Prusi salli lehdessään monipuolisen keskustelun ja hän kannusti lukijoita usein myös kriittisiin kirjoituksiin.
Lakko ei ensisijaisesti kohdistunut paikallisiin kirjapainoihin, vaan sen tavoitteet olivat valtakunnallisia ja kaikkia kirjatyöntekijöitä koskevia. Senkin vuoksi minkäänlaisia kahnauksia ei esim. Vammalan Kirjapainon kanssa esiintynyt. Tämän kirjoittaja oli silloin kirjapainossa konelatojana ja muistaa, että lakko sujui koko ajan hyvässä hengessä ja rauhallisesti. Lakon jälkeen töihin palattiin normaalisti eikä lakkolaisiin kohdistunut mitään painostustoimia.
Enemmistö olisi jatkanut lakkoa
Lakon päättämisestä järjestettiin koko maassa jäsenistölle jäsenäänestys, jossa ääniä annettiin sopimuksen hyväksymisen puolesta 4990 ääntä ja 5603 hylkäävää ääntä. Sääntöjen mukaan lakon jatkaminen olisi edellyttänyt 2/3:n määräenemmistöä. Vammalassa vastaavat äänet olivat hyväksymisen puolesta 42 ja hylkäämiseksi 57. Äänestysprosentti oli 88,1.
Lakon päättäneen sopimuksen mukaan siirryttiin graafisella alalla 40-tuntiseen työviikkoon vuoden 1968 alusta siten, että aikaisemmin palkanmaksuperusteena ollut 44 tunnin tuntipalkka muutettiin viikkopalkaksi, joten ansiotasoa ei alennettu. Tosin Vammalassa lauantain työpäivät poistuivat heti lakon jälkeen 1967 ja tunnit tehtiin sisään muina työpäivinä tunti päivässä.
Tässä graafinen teollisuus oli jälleen edelläkävijä, sillä tämä työaika otettiin yleisesti käyttöön vasta kaksi vuotta myöhemmin. Vähimmäispalkat nousivat 1.4.1967 6 %, 1.9. 3,5 %, 1.3.68 4 % ja 1.9. 4 %. Lisäksi silloin oli voimassa indeksiehto. Lomaltapaluurahaa alettiin maksaa ensimmäisenä vuonna 10 % ja siitä eteenpäin vuosittain 10 % lisää 50 %:iin asti. Saavutettuja työ- ja palkkaehtojen muutoksia voitaisiin nykyaikaan verrattuna pitää todella hyvinä.
Teksti: Alpo Jokinen
