Huittinen lähettää kolme soveltuvuustesteihin – Katso, keitä he ovat!

Kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa istuu kaupungintalon kulmahuoneessa olevan työpöytänsä ääressä enää hetken aikaa. “Jonkinlainen haikeus on kuitenkin jo ilmassa, kun tietää tekevänsä tiettyjä asioita nyt viimeistä kertaa”, hän totesi Alueviestille tammikuussa. Arkistokuva: Laura Haavisto. 

Kaupunginjohtajan valintaprosessi etenee Huittisissa. Maanantaina kokoontuvan kaupunginhallituksen esityslistasta ilmenee, että haastatteluryhmä on päättänyt esittää soveltuvuustesteihin lähetettäväksi kolmea henkilöä. He ovat Timo Kaunisto, Katariina Koivisto ja Viveka Lanne.

Timo Kaunisto on maatalousyrittäjä ja keskustan entinen kansanedustaja. Hän toimi kansanedustajana vuosina 2007–2011 ja puolueen varapuheenjohtajana vuosina 2010–2012.

Katariina Koivisto työskenteli Vampulan kunnanjohtajana, kunnes kunta liittyi Huittisiin. Tämän jälkeen hän toimi kaupungin hallintojohtajana. Huittisista Koivisto siirtyi kunnanjohtajaksi Hattulaan.

Viveka Lanne on Siikaisten kunnanjohtaja. Hän siirtyi kunnanjohtajan virkaan Satakuntaliiton aluekehitysasiantuntijan tehtävästä.

Haastatteluryhmä suoritti haastattelut perjantaina 4. maaliskuuta. Haastatteluun kutsuttiin edellä mainittujen lisäksi Timo Laine ja Carita Maisila.

Kaupunginhallitus valitsee kärkihakijat 28. maaliskuuta. Heidät valtuusto ja nuorisovaltuusto tenttaavat 4. huhtikuuta kello 15. Tilaisuus on julkinen ja se striimataan.

Esityksen uudesta kaupunginjohtajasta kaupunginhallitus tekee 11. huhtikuuta. Valtuusto päättää valinnasta 25. huhtikuuta.

  • minnamikkonen

    Todella uskon/toivo, että uuden kaupunginjohtajaksi valitaan Huittisten tietämyksen tunteva!

Kommentointi ei ole käytössä.