Saskyn opiskelijoita Taitaja2022 -kilpailun finaaliin – Vammalan ammattikoulun Joona Wasama edustaa viherrakentamisessa

Adeliina Salminen (vas.), Julia Pakola ja Emppu Pajunen ovat tyytyväisiä autoalan opiskelijoita. Tulevat ajoneuvoasentajat tekevät asiakastöitä osana ammatillista koulutustaan. Kuvituskuva: Alueviestin arkisto / Pauliina Vilenius. 

SASKY koulutuskuntayhtymän (Saskyn) opiskelijat pärjäsivät hyvin Taitaja2022 -kilpailun semifinaaleissa, kaikkiaan kahdeksan Saskyn opiskelijaa tavoittelee toukokuun finaaleissa ammattitaidon suomenmestaruutta. Finaalitapahtuma järjestetään Porissa.

Koronan vuoksi semifinaalit järjestettiin tänäkin vuonna hajautetusti kilpailijoiden omissa oppilaitoksissa. Semifinaaleihin osallistui lähes 1500 ammatillista opiskelijaa ympäri Suomen ja finaaleihin pääsi kunkin lajin kahdeksan parasta, yhteensä yli 350 kilpailijaa. Kilpailulajeja on yhteensä 44.

Koronapandemia on aiheuttanut isoja muutoksia Taitaja-tapahtumaan kahden viime vuoden ajan, mutta tänä vuonna finaalitapahtuma päästään järjestämään jälleen isona yleisötapahtumana. Tapahtuman kävijätavoite on 40 000 vierailijaa.

Taitaja on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa kilpaillaan ammattitaidon alle 22-vuotiaiden Suomen mestaruuksista. Taitaja2022 -tapahtuman järjestää Länsirannikon Koulutus Oy WinNova yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtuman taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry.

Saskyn opiskelijat Taitaja2022 -kilpailun finaalissa:

Ajoneuvotekniikka
Matias Linna (kotikunta Hämeenkyrö), Sasky / Ammatti-instituutti Iisakki, Hämeenkyrö.

Huonekalupuuseppä
Rasmus Joki (Ylöjärvi), Sasky / Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos
Oliver Schule (Tampere), Sasky / Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Viherrakentaminen
Joona Wasama (Lieto), Sasky / Vammalan ammattikoulu

Yrittäjyys (kilpailu toteutetaan parikilpailuna)
Pihla Viita-aho (Jämsä), Sasky / Mäntän seudun koulutuskeskus
Sini Salminen (Mänttä-Vilppula), Sasky / Mäntän seudun koulutuskeskus

Pelituotanto (kilpailu toteutetaan parikilpailuna)
Leevi Räsänen (Tampere), Sasky / Tampereen palvelualan ammattiopisto
Tuomas Kontula (Kangasala), Sasky / Tampereen palvelualan ammattiopisto