Huittisten Nuorisoklubi täyttyi pitkäperjantaina iloisesta hälinästä, värikkäistä askarteluista ja herkullisista leivonnaisista, kun huittislaiset Malgorzata Rantanen ja Katja Nieminen päättivät järjestää ukrainalaisille tarkoitetun pääsiäistapahtuman.
”Tästä piti tulla ihan pieni ja hiljainen tapahtuma, mutta se taisi vähän karata käsistä”, Rantanen nauraa puikkelehtiessaan ihmisten välissä kohti keittiötä.
Rantanen arvioi, että paikalla on noin 150 ihmistä.
”Suomessa pääsiäinen on aika hiljainen juhla ja ihmiset ovat omissa oloissaan. Ukrainalaisille se on puolestaan vuoden suurin juhla, jolloin kokoonnutaan yhteen ja laitetaan paljon ruokaa. Halusimme tarjota tällaisen mahdollisuuden myös Huittisissa”, Rantanen taustoittaa.
Viime ajat ovat olleet ukrainalaisille raskaita, mutta perjantain juhlassa vaikeat kokemukset eivät näkyneet.
”Tänne tullaan iloitsemaan ja olemaan yhdessä. Lapset voivat askarrella ja leikkiä ja vanhemmat saavat tavata toisiaan. Tavallisesti perheet ovat Huittisissa varsin hajallaan, joten tämä antaa myös mahdollisuuden tutustua”, Rantanen kertoo.
Isovanhempien kohtalo herätti auttamishalun
”Jos sitä on jossain vaiheessa miettinyt, että onko Huittisissa niin paljon ukrainalaisia, mitä kirjoitetaan, niin nyt huomaa, että on”, Satu Lahti naurahtaa ja pyörittelee päätään hämmästyneenä.
Lahti on tullut pääsiäisjuhliin yhdessä kotonaan asuvien ukrainalaisten Veronikan, Viktoriian ja Anastaasian kanssa. Kolmikko on majoittunut Lahden luona pian kuukauden ajan.
”Omat isovanhempani ovat joutuneet aikoinaan lähtemään sotaa pakoon ja isoäitini muisti vielä 90-vuotiaana kiittää, että sai mahdollisuuden uuteen alkuun. Uskon, että oma tarpeeni auttaa on lähtöisin siitä”, Lahti kertoo.
Koska kotona sattui olemaan kaksi huonetta tyhjillään, Lahti päätti kysellä Facebookissa Huittisten ilmoitustaululla, tietäisikö joku niille tarvitsijoita. Varsin nopeasti hän sai yhteydenoton Rantaselta.
”Pari päivää sain aikaa tyhjentää kaappeja ja sitten uudet ystävät olivat jo luonani”, Lahti kertoo.
Kolmen naisen ja 7-vuotiaan pikkutytön yhteinen arki on lähtenyt sujumaan ongelmitta. Ainoastaan kielimuuri aiheuttaa toisinaan haasteita.
”Kenenkään meidän englanti ei ole kovin hyvä, mutta olemme jo tässä ajassa kehittyneet valtavasti. Lisäksi puhumme paljon käsillämme ja käytämme käännösohjelmia, joten lopulta asiat tulevat aina ymmärretyksi”, Lahti kertoo.
Nainen myöntää jännittäneensä, miten jatkuva yhdessäolo sujuisi ja kemiat kohtaisivat.
”Jo ensimmäisen päivän jälkeen Viktoriia kutsui minua mummuksi, silloin tiesin, että hyvä tästä tulee.”
Vain yhdestä aiheesta Lahden kodissa vaietaan, sodasta naiset eivät keskenään puhu.
”Jos he haluavat kertoa, niin kuuntelen, mutta aihe on vielä niin herkkä, että liiaksi siitä ei ole hyvä udella.”
Huittinen tuntuu hyvältä
Veronika Oliinyk päätyi tyttärensä Vikroriian kanssa Suomeen, koska myös perheen isä työskentelee Suomessa.
”Hän asuu Vantaalla, mutta minä en tahtonut sinne. Huittinen on pieni, mutta ihana kaupunki, jossa on lapselle hyvä koulu ja riittävästi kauppoja. Täällä minulla on parempi olla”, hän kertoo.
Huittisissa Oliinyk kokee olevansa turvassa ja nukkuu pitkästä aikaa rauhassa.
”Täällä on hyvä olla, sillä suomalaiset ja ukrainalaiset ovat mentaliteetiltaan hyvin samanlaisia, vain kieli on eri”, hän sanoo.
Vain yksi asia painaa tällä hetkellä Oliinykin mieltä, hänellä olisi jo kiire löytää töitä.
”Olen valmis tekemään mitä tahansa, mistä saa palkkaa. On tietenkin haastavaa, kun en osaa kieltä, mutta esimerkiksi siivoustöitä voisin hyvin tehdä”, hän sanoo.
”Ja siivota sekä kokata tämä nainen kyllä osaa. Välillä tuntuu, etten ennätä itse enää tehdä kotitöitä ollenkaan, kun Veronika ja Anastaasia ovat niin tehokkaita”, Lahti hymyilee ja halaa Veronikaa lempeästi.
