
Sastamalan Kiikassa järjestetään lauantaina 14. toukokuuta uusi ulkoilutapahtuma, Kiikkaa eestaas.
Tapahtuma alkaa yhteisellä alkuverryttelyllä Kiikan urheilukentällä. Tämän jälkeen kierretään omatoimisesti joko pururataa tai Kiikan keskustassa risteilevää merkittyä reittiä pitkin joko kävellen tai juosten noin 5 kilometriä.
Iltakuudelta kokoonnutaan viettämään yhteistä piknikhetkeä ja
kuuntelemaan live- tai levymusiikkia. Varustautua voi omin eväin.
Kiikan Riennon järjestämään maksuttomaan tapahtumaan voi osallistua yksin tai yhdessä, perheen tai ystävien kanssa. Halutessaan tapahtumaan voi pukeutua näyttävästi.
Aamupäivän ja päivän aikana juostaan pururadan maastossa piirinmestaruuksista. Yleisö on tervetullut seuraamaan kilpailuja ja kannustamaan osallistujia ennen omaa lenkkivuoroaan.