Alueviestin toimitus sai kiinnostavan juttuvinkin: Vammalan ensimmäinen kivirakenteinen asuinkerrostalo osoitteessa Puistokatu 25 täyttää komeita pyöreitä vuosia.
Valtion Arava-lainalla rahoitettu kolmikerroksinen, 13 huoneiston talo valmistui elokuussa 1952, mutta asiaa juhlistettiin keskiviikkona. Poikkesimme paikalla.
Mitä 70-vuotiaaseen taloon kuuluu?
”Talossa ja pihassa kaikki hyvin. Aurinkokin lämmittää mukavasti”, tuumaavat Puistokatu 25:n pihamaalla istuskelevat Leena Kallio, Pertti Uusi-Erkkilä ja muuan nimettömänä pysyttelevä asukas.
”Silloin 50-luvulla tästä talosta puhuttiin Herrojen aravana, kun oli kylpyammeet, suihkut ja vessat joka huoneistossa”, kertoo talon vaiheista historiikin koonnut Kallio.
Isännöitsijä Päivi Valkaman mukaan Sylvään koulua vastapäätä sijaitseva kaksikerroksinen asuintalo, niin sanottu Tynnyrimäki, valmistui aiemmin, mutta se on puurakenteinen ja päältä rapattu.
”Samoihin aikoihin tämän meidän talomme kanssa alkoi viereisen Tubi-talon rakentaminen. Elokuvateatteri Bio oli valmistunut jo vähän aiemmin. Yhdessä nämä kolme loivat Puistokadun loppupäähän harmonisen näkymän”, Kallio sanoo.
Osa suur-Sastamalan ydinkeskustaa
Leena Kallion mukaan remontoidusta ja hyvin hoidetusta talosta ei ole perusteltua käyttää sanaa talovanhus, mutta kunnioitettavaan seniori-ikään se on jo ehtinyt.
Kallio maalailee talon vaiheita kauniisti. Se on aikoinaan rakennettu pienen kauppalan rajoille, olihan sairaalarakennus jo Tyrvään kunnan puolta. Se on kokenut Puistokadun rakentuvan pääkaduksi ja liikennemäärän huiman kasvun. Talo on sijainnut Vammalan kaupungin keskustassa ja kuuluu nyt suur-Sastamalan kaupungin ydinkeskustaan.
Kallio tuumaa liikenteen melun häiritsevän häntä toisinaan. Nimettömänä pysyttelevä talon asukas puolestaan huomauttaa, että melutaso on kovin suhteellinen asia. Pääkaupungista muuttaneelle Puistokatu 25 on hiljainen paikka, liikenne on vilkaista vain muutaman kerran päivässä.
Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten keskustan kerrostaloissa asui paljon lapsiperheitä. Nykyään asian laita on toisin, ja se on Puistokatu 25:ssäkin huomattu.
”Taitaa talossamme asustella tällä haavaa vain yksi lapsi. Maaseutukaupungeissa perheet mielivät omakotitaloihin”, kolmikko pohtii.
”Eivätkä perheet kohta enää halua keskustan omakotitaloihinkaan, kun täältä suljetaan koulu.”
“Tällä talolla on persoona”
Vaikka talossa ei esimerkiksi ole hissiä tai nykyaikaisia lasitettuja parvekkeita, viihtyvät asukkaat siinä edelleen.
Päivä Valkaman mukaan kaikessa remontoinnissa on otettu huomioon talon henki. Viimeksi entisöitiin ikkunat.
”Kokonaan niitä ei haluttu vaihtaa, koska talon ulkonäkö olisi muuttunut”, vahvistaa taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimiva Pertti Uusi-Erkkilä.
Samoin talon ulko-ovet on entisöity vanhaa kunnioittaen, ei vaihdettu kokonaan uusiin.
Ajallaan on tehty katto- ja putkiremontit ja vaihdettu lämmitysmuoto kaukolämpöön. Saunatilat ja pyykkitupa ovat kokeneet uudistuksen. On liitytty valokuituun.
”Talo elää tässä ajassa omanlaisenaan. Minusta on arvokasta säilyttää vanhaa Vammalaa tuleville sukupolville”, Valkama tuumailee.
”Tällä talolla on persoona”, kiteyttää Kallio.
Persoona näkyy myös pihassa. On hyötykasveja ja 50-luvulla suosittuja perennoja. Pelargoniat, pionit ja vuorenkilvet kukkivat, myöhemmin on akileijan, syreenin ja syysleimun vuoro.
Haaveena pastellisävyiset parvekkeet
Kerrostaloasuminen vaatii asukkailta joustavuutta, Leena Kallio sanoo.
”On kunnioitettava toisten elämäntapaa, mutta kuitenkin puhallettava yhteen hiileen. Puistokatu 25:ssä on tässä onnistuttu.”
Asukkaiden vaihtuvuus on pientä. Myyntiin tulevat huoneistot menevät nopeasti kaupaksi.
Kallion ja Uusi-Erkkilän mukaan talossa on vallinnut hyvä ilmapiiri ja yhteisymmärrys isoista asioista linjattaessa. Tulevaisuudessa asukkaat toivovat elon sujuvan sopuisasti kuten tähänkin asti.
Leena Kallio ja Pertti Uusi-Erkkilä kertovat haaveilevansa, että jonain päivänä talon parvekkeet olisivat entisaikojen asussa: muutama pastellin sininen, muutama punainen ja muutama keltainen.
Aika näyttää toteutuuko haave vai ei.
Olen vieraillut talossa jo 1950-luvulta lähtien ja silloin olin kuin Liisa Ihmemaassa, niin oli upea talo maaseudun tytölle.
Ei ole ihme vaikka asukkaat ovat viihtyneet.
Muutimme tähän juuri valmistuneeseen Arava-taloon elokuussa 1952. Kaikki oli uutta ja hienoa: ‘juokseva vesi’, WC, kylpyamme ja keittiössä sähköhella ja jääkaappi. Lämmintä vettä tuli tosin alussa vain saunapäivinä perjantaisin ja lauantaisin.
Meidän keltainen parveke oli lempipaikkani, siellä pystyi hyppäämään jopa ruutua. Parvekkeella otettiin valokuvat ja koko perhe nautti siellä päiväkahvit aina kesäisin.
Talossa oli tosiaan paljon lapsia. Kun aloitin kansakoulun syksyllä 1952, meitä oli kolme ekaluokkalaisten samasta B-rapusta: Lindströmin Kunto, Lipastin Leena ja minä.