Evankeliumijuhla Karkussa: “Tätä on odotettu!” – Lauantai täynnä iloa kohtaamisista ja kiitosta upeasta tapahtumapaikasta

Minna Rankinen ja Felix-koira ovat Evankeliumijuhlan konkareita. Felix ei suinkaan ollut ainoa nelijalkainen pääjuhlakentällä, vaan Karkussa tuntui viihtyvän useampikin koirakaveri.

8-vuotias karkeakarvainen mäyräkoira Felix tassuttelee tyytyväisen näköisenä Evankeliumijuhlan pääjuhlakentällä Karkun evankelisen opiston alueella. Sen valjaissa keikkuu keltainen ilmapallo, josta koira on selvästi ylpeä.

“Kun tulimme alueelle, Felix käveli päättäväisen näköisenä sen kojun eteen, josta palloja sai ja jäi siihen istumaan. Tuumin, että kai koira sitten tarvitsee oman pallonsa”, nauraa omistaja Minna Rankinen.

Rankinen on saapunut Felixin ja puolisonsa Jari Rankisen kanssa tapahtumaan Kauniaisista, mutta entisenä sastamalalaisena Karkun maisemat ovat hyvinkin tutut.

“Ja opisto kovin rakas paikka”, hän toteaa.

Hengellisessä juhlassa merkitystä on luonnollisesti sen sisällöllä, mutta myös viikonlopun aikana syntyvillä kohtaamisilla.

“Täällä tapaa paljon tuttuja, mikä on aina hienoa.”

Evankeliumijuhla on Rankisille jokavuotinen perinne. Koronapandemia vei sen, kuten niin monet muutkin isot tapahtumat tauolle ja verkon välityksellä pidettäväksi, joten tänä vuonna juhlaan liittyi erityistä iloa: taas saatiin kokoontua yhteen.

Parin vuoden tauon jälkeen järjestettävä juhla on Rankisen arvion mukaan kerännyt runsaasti osallistujia Karkkuun.

“Tuntui, että perjantai-iltana paikalla oli erityisen paljon yleisöä.”

Sleyn valtakunnallinen Evankeliumijuhla on pidetty Sastamalassa useita kertoja, viimeksi vuonna 2015. Tuolloin kävijöitä oli peräti 17 000 ja talkoolaisia useita satoja. Tänä vuonna sen odotettiin keräävän noin 8000 kävijää.

Kuluvan vuoden juhla täyttää pitkän odotuksen.

“Toteutuu unelma, joka jo 90-luvulla esitettiin: juhlat Karkussa. Karkussa ei ole kuitenkaan koskaan ennen järjestetty valtakunnallista juhlaa”, sanoi Karkun evankelisen opiston rehtori Marja Koskenniemi viime vuoden tapahtuman päätösjuhlassa.

Juhlan järjestää Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Karkun evankelinen opisto. Sastamalan seurakunta on ollut mukana tekemässä yhteistyötä esimerkiksi tarjoamalla tiloja juhlan käyttöön.

Ohjelmaa on kaikenikäisille ja kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy.

Katso alta kuvia ja tunnelmia lauantailta!

Siskokset Hanna Halkosaari Kaarinasta ja Saara Makkonen Nokialta ovat käyneet “Eviksillä” jo taaperoina. Nyt mukana on oma jälkikasvu, kuten kuvassa olevat 1,5-vuotias Enni ja puolivuotias Kaius. “Tämä on meille perinne, jossa tärkeintä ovat sana ja sen kuuleminen sekä kaikki läheiset. Tapahtumassa on myös vahvasti esillä uskovien yhteys, joka on ihan oma, spesiaali juttunsa.” Nuorempina siskokset yöpyivät teltassa, mutta tällä kertaa majapaikka löytyi Nokian mummulasta. “Lasten myötä tavarat kulkevat näppärästi vaunuissa ja rattaissa. Olemme jo kauhistelleet, millä sitten kuljetamme kaiken, kun lapset eivät vaunuja enää tarvitse”, kaksikko nauroi.
Ilona Lohtander Raumalta, Liisa Lehtimäki Eurajoelta sekä Joonas Villgrén Karkusta kehuivat kilvan tapahtumaa. Ilona kertoi olevansa Evankeliumijuhlassa ensikertalainen. “Täällä on aivan mieletön tunnelma! Saavuin paikalle vasta tänään, mutta tapahtuma on kyllä ylittänyt jo kaikki odotukset.” Lauantailta porukka odotti eniten isoa päätöskonserttia ja sen esiintyjiä, erityisesti Juhani Tikkasta. “Hän julkaisi juuri eilen uuden biisin.”
“Emmehän me ole edes pohjoisesta, kemijärveläisiä on täällä iso joukko!” nauroivat Oulusta Sastamalaan saapuneet Timo ja Sini Lintonen. Sini on juhlakonkari, Timo käynyt tapahtumassa opiskeluajoista saakka. Karkun Evankeliumijuhla sai parilta vilpittömät kiitokset ja ihastelut. “Tätä on odotettu! Voiko upeampaa paikka olla, kun on vesistö ihan vieressä. Itselleni nämä ovat ne aidot oikeat Evikset, kun saadaan olla ulkona”, Sini tuumi. Evankeliumijuhla on järjestetty aiemmin muun muassa Helsingin jäähallissa.
Juhlakansan hyvinvoinnista huolehtivat koko viikonlopun ajan SPR:n vapaaehtoiset. Sastamalan seudun ensiapu- ja valmiusryhmää edustivat Petri Nalli ja Helka Reiman, Susanna Nixon (oikealla) oli lainassa Huittisista. “Sisällä opiston päärakennuksessa on lepotila, jonne pääsee tarvittaessa huilaamaan. Muutama meistä partioi siellä ja muut liikkuvat yleisön joukossa. Mitään isompaa ei onneksi ole vielä tullut vastaan, mutta haavoja, hiertymiä ja hyönteisten puremia on hoidettu”, kolmikko kertoi. Myös SPR:n vapaaehtoisilla pitää tänä viikonloppuna kiirettä, sillä heitä päivystää lisäksi muun muassa Kirjapäivillä.
Evankeliumijuhla on koko perheen tapahtuma. Pikkuväelle oli järjestetty evankelisen opiston alueelle tekemistä muun muassa pomppulinnan ja keppariradan muodossa.
Pääjuhlakenttä on aivan rannan tuntumassa. Se keräsi runsaasti kehuja kävijöiltä. Lauantaina taivaalta ripsahti pieni sadekuuro, jolta muutamat suojautuivat varjojen alle.
Lämpimällä säällä tulee pitää huolta nesteytyksestä, eikä käsienpesukaan koskaan ole pahitteeksi. Opiston alueella oli useita vesipisteitä.
Penkkiriveillä oli väljää lauantaina iltapäivällä ohjelman ollessa tauolla, mutta perjantain avajaistilaisuudessa paikat olivat täynnä. Lasten ja nuorten ohjelma järjestetään omissa paikoissaan.
Evankeliumijuhlaan odotettiin useita tuhansia ihmisiä.

Alueviestissä aiemmin: Evankeliumijuhlaan kaivataan vielä kymmeniä talkoolaisia – “Monet vapaaehtoisista vastuunkantajista ovat sastamalalaisia”