Kansanvaltaa juhlittiin Vammalan torilla – Ministeri kannusti hyväksymään nuorisovaltuuston aloiteoikeuden

Kansan valitsemat. Perinteisesti kansanvallan päivän tapahtumassa on kuultu valtuustoryhmien edustajien näkemyksiä. Ulla Yli-Hongisto (kesk), Arto Satonen (kok), Timo Haapanen (vas), Jenni Jokinen (sd) ja Maire Villo (ps) olivat Ilkka Nykäsen haastattelussa. Sastamalassa asiat riitelevät, eivät ihmiset, he tuumasivat.

”Vai kansanvaltaa. Ei se täällä Sastamalassakaan näy. Jos meitä joku poliitikko joskus kuunteleekin, niin ei se mihinkään johda”, tuumailee Torikeskuksen edustan penkillä istuskeleva vanhempien rouvien kolmikko.

Rouvat eivät halua nimiään tai kuvaansa lehteen. Koska Vammalan torilla nyt kuitenkin vietetään kansanvallan päivää, kirjaan heidän näkemyksensä ylös. Tämä rouville sopii.

”Ennen poliisia näkyi enemmän. Eivät he enää ehdi nuorisoa paimentaa. Samaan aikaan kodeissa ei jakseta kasvattaa lapsia ja opettaa käytöstapoja. Tämä on huono yhtälö, joka näkyy Vammalan katukuvassa”, rouvat tuumaavat.

”Olisi pitänyt saada se hyppytorni Kaalisaareen jo täksi kesäksi. Nyt nuoriso riehuu uimalaiturilla, mikä harmittaa meitä eläkeläisiä. Pororanta olisi muutoin niin mukava uimapaikka.”

Yksi harmituksen aihe lisää on apteekin lähtö Torikeskuksesta.

“Me vanhukset olemme ihmisjätettä”

En tiedä onko vika toimittajassa vai missä, mutta torilla tavatut kansalaiset haluavat kertoa näkemyksiään mieluiten nimettömänä.

”Valtuutetuilta on kysytty julkisesti täällä torilla tänään mielipiteitä tuulivoimasta ja koulukuljetuksista. Meidät vanhukset on unohdettu täysin”, lausuu muuan eläkeläismies.

”Me vanhukset olemme yhteiskunnan ihmisjätettä”, miehen kaveri komppaa.

Johtuisiko aiheen vähäinen käsittely toritapahtumassa siitä, että sote-palveluiden järjestäminen on jatkossa hyvinvointialueiden kontolla?

”Sitten pitäisi puhua enemmän vanhusten hyvinvoinnista. On täällä sentään otettu kantaa uimahalliin”, mies sanoo.

Ministeri Antti Kurvinen ehti jutella myös kuntalaisten kanssa.

“Sastamalassa oltu edistyksellisiä”

Valtiovallan tervehdyksen tapahtumaan toi entinen kotikuntansa Kauhavan nuorisovaltuutettu, nykyinen maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk). Hän kannusti Sastamalan päättäjiä edistämään vielä lisää nuorison osallistumismahdollisuuksia.

”Olen onnellinen siitä, että Sastamalassa on oltu edistyksellisiä nuorten mukaanottamisessa päätöksentekoon. Kannustan ja rohkaisen teitä hyväksymään nuorisovaltuuston toivoman suoran aloiteoikeuden”, Kurvinen sanoi.

Ministerin korviin oli kiirinyt myös uutisia Sastamalan susitilanteesta. Susi tappoi hiljattain koiran Sammaljoella, ja susihavainnot ovat lisääntyneet paikkakunnalla viime vuosina.

”Petopolitiikan on oltava maassamme sellaista, että ihmiset kokevat olevansa turvassa ja he voivat harjoittaa rauhassa ammattiaan”, Kurvinen painotti.

Kökkäväen toimintamahdollisuudet turvattava

Kansanvaltaa pohtiessaan ministeri korosti pohjalaisittain ”kökkäväen” eli talkoolaisten merkitystä ja vapaaehtoistyön tärkeyttä.

”Jos talkoolaisia ei ole, suomalainen kansanvalta ei voi elää ja kehittyä. Menetämme paljon niin potilasjärjestöistä, ammattiyhdistysliikkeestä kuin puolueistakin.”

Ministeri totesi Ukrainan kriisin yhdistäneen läntisen maailmaan ihmisiä. Venäjän toiminta sekä kaikki sodan tuoma inhimillinen kärsimys on opettanut, miten tärkeää on vaalia demokratiaa ja sananvapautta.

“Ihmiset haluavat elää maassa, jossa saa puhua ja toimia vapaasti yhdessä. Tarvitsemme keskustelua ja monipuoluejärjestelmää. Se antaa toivoa kansanvallalle.”

Ministeri Kurvinen muisteli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Anderssonin ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Hakasen kanssa kauhavalaisten ja sastamalalaisten päättäjien yhteistä seminaaria Ellivuoressa. Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa sen jälkeen. Kurvinen oli tuolloin vuonna 2010 Kauhavan valtuuston varapuheenjohtaja.
Lauantaina vettä ripsautteli alas taivaalta aina välillä. Ministeri kuunteli mielenkiinnolla kuka valitaan Sastamalan Avainhenkilöksi. Hänen erityisavustajanaan toimivalla Pertti Hakasella oli onneksi sateenvarjo mukana.
Molemmat peukut pystyyn kansanvallalle, tuumasi Jarkko Mäkipää.
Toritapahtuman järjesti Kulttuuria kaikille ry yhteistoiminnassa Sastamalan kaupungin ja Tyrvään Sanomien kanssa. Hannu Nikkilä ja Veli-Matti Tapio kuuluvat tapahtuman järjestäjiin. Heidän välissään sadetta piti Erkki Välimäki.