
Oli sekunneista kiinni, etten jäänyt auton alle torstaiaamuna Tampereentiellä Vammalassa. Olin ylittämässä koirani kanssa tietä, kun Kataransuoran suunnasta minua lähestyi iso, musta auto. Keskellä suojatietä tajusin, että auto tulee täysillä kohti, eikä todellakaan aio pysähtyä.
Jäädyin keskelle tietä. Minut ja koirani pelasti ainoastaan kuljettajan tiukka koukkaus toiselle kaistalle. Oli sekunneista kiinni, ettei hän ajanut meitä päin. En voi olla pohtimatta, mitä olisi tapahtunut, jos joku olisikin tullut vastaan, eikä kuskin olisi onnistunut väistää.
Menin niin shokkiin, etten muista oliko kuljettaja nuori vai vanha, tai oliko hänellä kenties kädessään puhelin, joka vei huomion liikenteestä. Vai menikö autoilijalla tunteisiin, kun olisi pitänyt hyvässä alamäessä päästää vanha ihminen tien yli? Joka tapauksessa auto ajoi selvää ylinopeutta.
En voi olla varma, että kuski oli nuori, mutta sitä kyllä epäilen. Nuoruuden huumassa ja varsinkin kännykkä kädessä liikenteessä voi sattua mitä vaan. Nuoruudessa aivot kehittyvät voimakkaasti ja monen nuoren miehen etuotsalohkossa asuu raivopäisyys ja temperamentti vielä 17-18 -vuotiaana. Tässä valossa toivon, että päättäjät harkitsisivat todella tarkoin ajokortti-iän mahdollista laskemista ja ajokorttiuudistusta.
Järkyttynyt jalankulkija
Hei! Voin totaalisesti yhtyä kokemaasi. Ja olen samaa mieltä kanssasi tämän ajoneuvouudistuksen jo 17-vuotiaalle: hädin-tuskin ovat äitinsä/isänsä helmoista päässeet (lapsilisiäkin saavat!) saisivat ajoluvan. Ehdottomasti olen sitä vastaan!
Meillä Huittisissa on hyvä käytäntö: jopa paloautot pysähtyvät suojateiden eteen päästääksen jalankulkijan suojatien yli (elleivät ole häly-tehtävässä, silloin sireenit ”päällänsä”) Kun autoilija antaa selvän merkin, että voit ylittää suojatiellä (nimenomaan SUOJATIELLÄ) Lapseni kummisetä antoi vinkin: jos ajoneovon kuljettajalla on päässään lakki ja hän katso sinua ei hän EI TIEDÄ mitä on itse tekemässä. Minusta ”heippa”-vilkutus on reilu kiitos kun otit toisen huomioon!