LC Kiikka turvasi kylän lasten koulutien alkua – “Käyttäytyivät mallikkaasti teiden ylityksissä”

Leijonat ja ladyt yhteiskuvassa.

LC Kiikka turvasi kiikkalaisten lasten koulutien alkua tällä viikolla.

Lioneita ja ladyja oli sijoittuneena muutamaan ajotien ylityspaikkaan Kiikan kevyen liikenteen väylillä.  Huomioliivit laitettiin tarkoituksella päälle muistuttamaan raskaampaa liikennettä koululaisten ilmestymisestä kouluteilleen.

Väylillä liikkeellä olleitten koululaisten pienestä määrästä päätellen julkisilla ja omilla autokyydeillä liikkuneitten oppilaitten määrä oli suhteessa hyvin suuri kokonaisoppilasmääriin verrattuna.

Yleisenä huomiona useammassakin risteyksessä oli merkillepantavaa, että polkupyörillä ja jalan liikkuneet oppilaat käyttäytyivät mallikkaasti teiden ylityksissä. Valitettavasti samaa ei voida sanoa kaikista sähköavusteisilla (potkulaudat ja sähköskootterit) ajoneuvoilla ajelleista oppilaista.

Onneksi todellisia vaaratilanteita ei tällä kertaa syntynyt mutta niiden mahdollisuus on hyvinkin suuri nähdyn kaltaisella, vauhdikkaalla ja tarkkaamattomalla ajotyylillä.

Autoilijat olivat selvästi sisäistäneet koulujen alkamisen koska antoivat tietä sääntöjen mukaan. Uskoaksemme myös näkyvällä läsnäolollamme oli vaikutusta siihen, että koululaiset otettiin hyvin huomioon.  Autoilijat myös morjestelivat ystävällisesti ohi ajaessaan merkkinä siitä, että meidän läsnäolomme tarkoitus oli huomattu.

Tuttuun tapaan LC Kiikka lahjoittaa lähitulevaisuudessa huomioliivit Kiikan uusille ekaluokkalaisille.

Antti Laaksonen

presidentti / LC Kiikka