
Vammalan Karjalaseuran kesäillanvietto 12. elokuuta Vammalan rantasaunalla oli tavallista juhlavampi, kun Marja Koukulle luovutettiin Karjalan Liiton piirakkamestarin arvonimi ja tunnus nro 126, joka on ensimmäinen Vammalan Karjalaseuran jäsenelle myönnetty piirakkamestarin arvonimi.
Vammalan Karjalaseuran puheenjohtaja Esa Mäkinen esitteli Marja Koukun ansioita karjalanpiirakoiden tekijänä. Marja on Sastamalan seudulla tunnettu ja tunnustettu karjalanpiirakoiden tekijä. Tilaisuuksista merkittävimpiä ovat olleet Sastamalan kaupungin ja seurakunnan itsenäisyyspäivän juhlat, joiden kahvitarjoiluista hän on Maanpuolustusnaisten puheenjohtajana vastannut, ja joihin hän on tehnyt piirakat vuosina 2011-2019.
Marja on erityisen ansioitunut myös piirakanteon opettajana. Hän on vetänyt lukuisia karjalanpiirakkakursseja muun muassa Sastamalan ja Huittisten opistoissa sekä useille muille ryhmille, yhdistyksille ja yhteisöille vuosina 1990-2019. Marjan työ piirakoiden parissa jatkuu edelleen Kinnalan Koukulla, jossa piirakoita tehdään vuosittain erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin.
Piirakkamestarin kunniakirjan ja tunnuksen luovutti Karjalan Liiton Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Perttu, jonka mukaan piirakkamestarin arvonimet ovat harvinaisia numeroituja huomionosoituksia, joita Satakuntaan on aiemmin myönnetty vain muutama.
Isot onnittelut Marjalle!
Esa Mäkinen
