
Elokuun pimenevä ilta, unikaverina raikas ilma, kattona ääretön tähtitaivas. Miltä kuulostaa?
Kuluvan kuun viimeinen lauantai, 27.8., tarjoaa erilaisen elämyksen Suomen Ladun Nuku yö ulkona -teemapäivän muodossa. Tempaukseen voi osallistua myös Sastamalassa.
Vammalan Retkeilijät järjestää Nuku yö ulkona -tapahtuman kaupungin rantasaunalla. Tapahtumassa on päivällä monipuolista ohjelmaa, kuten retkeilyvinkkejä varusteista ja pakkaamisesta retkiruokaan. Illalla majoitutaan omassa teltassa tai riippumatossa. Myös järjestäjiltä voi varata itselleen 2-4 hengen teltan yöpymistä varten.
Mukavan yöpymiskokemuksen lisäksi tapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle. Rantasaunalla pääsee opettelemaan myös solmuja ja tutustumaan erilaisiin retkeilyvälineisiin. Puffetti palvelee nälkäisiä, ja alueella on lisäksi nuotiopisteitä, joissa pääsee paistamaan makkaraa ja lättyjä. Makkaroita ja lättytaikinaa voi ostaa paikan päällä, mutta aamiainen pitää varata etukäteen.
Vammalan Retkeilijät haluaa innostaa ja liikuttaa kaikenikäisiä iloisella ja monipuolisella tavalla. Tapahtuma on avoin kaikille ja majoittuminen on maksutonta, mutta majoittuminen pitää varata etukäteen. Itsellä tulee olla makuualusta, makuupussi ja riittävästi vaatetta. Päivän ohjelmaan voi osallistua, vaikka ei jäisikään alueelle yöksi nukkumaan.
Yöpymisvaraukset, myös oman telttapaikan varaus tulee tehdä sähköpostitse osoitteeseen tahvanainenmarjo@gmail.com.