Tyrvään Pappilan piha-alueella vietetään “Jätteiden Yötä” – Ympäristöaiheisessa tapahtumassa ohjelmaa koko perheelle

Tapahtumapaikkana on Tyrvään Pappilan piha-alue. Kuvituskuva: Alueviestin arkisto.

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy järjestää koko perheelle suunnatun kierrätysaiheisen tapahtuman Tyrvään Pappilan piha-alueella perjantaina 26. elokuuta.

“Luvassa on sopivassa suhteessa asiaa kierrättämisestä sekä viihteellistä ohjelmaa. Alkuillan aikana perheen pienimpien on mahdollista tutustua esimerkiksi jäteautoihin, moikata maskottiamme Loimu-kettua sekä pelata kierrätysaiheisia pelejä”, Loimi-Hämeen Jätehuollon viestintäpäällikkö Mirva Naatula kertoo.

Tyrvään Pappilan lisäksi tapahtuman yhteistyökumppanina toimii paikallinen kiertotalousosaaja Hyötykeräys Oy.

“Meidän alallamme monialainen yhteistyö on tärkeää, sillä kiertotalous tehdään yhdessä. On hienoa saada tehdä tapahtuma yhdessä LHJ:n kanssa ja saada suosittu Jätteiden Yö -tapahtuma rantautumaan myös Sastamalaan. Toivottavasti ihmiset innostuvat lähtemään sankoin joukoin mukaan”, Hyötykeräys Oy:n toimitusjohtaja Lauri Jokinen sanoo.

Jätteiden Yön viihdeosuudesta vastaa illan lopuksi viihdeorkesteri Happy Groove, joka esittää kierrätysteeman mukaisesti niin suomalaista kuin englanninkielistäkin cover-musiikkia, mediatiedotteessa kerrotaan.

Teemana poistotekstiili

LHJ vastaanottaa tapahtumassa maksutta myös pieniä eriä kotitalouksien poistotekstiiliä. Uuden jätelain myötä poistotekstiilin erilliskeräyksestä tulee pakollista Suomessa jo vuonna 2023.

“Nyt on hyvä hetki harjoitella poistotekstiilin lajittelua, sillä toisin kuin monet ajattelevat, kaikki tekstiilit eivät kelpaa kierrätykseen. Poistotekstiileiksi luetaan kuivat ja puhtaat käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit kuten vaikka lakanat, pyyhkeet ja verhot, jotka on tuotava suljetuissa muovipusseissa. Sukat ja alushousut eivät käy poistotekstiilin joukkoon hygieniariskin takia”, Naatula kertoo.

Naatulan mukaan poistotekstiilien kierrätykseen panostaminen kannattaa, sillä yksi suomalainen heittää pois vuodessa keskimäärin yli 15 kiloa tekstiiliä.

“Maassamme siis syntyy joka vuosi 100 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä. Tästä 80 prosenttia päätyy voimalaitoksiin poltettavaksi, jolloin tekstiilien materiaaliresurssit menevät hukkaan.”

Paikalla on myös LHJ:n ja Hyötykeräyksen asiantuntijoita, jotka vastaavat kierrätykseen liittyviin kysymyksiin.

“Erityisesti jätelain uudistuksen tuomat muutokset mietityttävät ihmisiä tällä hetkellä ja vastaamme näihin kysymyksiin enemmän kuin mielellämme”, Naatula ja Jokinen kertovat.