Hanketta esitellään asukkaille: Tuulivoimapuiston kaavoitus käynnistyy Huittisissa

Tuulivoimaloita Huittisten Pahkionvuorella.

Huittisissa Taraskallion tuulivoimapuiston kaavoitus on alkamassa. Asiaa esitellään kaupungintalon valtuustosalissa keskiviikkona 24. elokuuta kello 17.

Kaavan laadinta keskeytettiin toissa talvena ja kaavoitus lopetettiin. Hanke kuitenkin heräsi uudelleen. Kaupunginhallitus hyväksyi sopimuksen kaavoituksen käynnistämisestä keväällä.

Hankkeen laajuutta on pienennetty kolmesta viiteen tuulivoimalaan aiemman kuuden sijaan. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeutta on madallettu 280 metristä 260 metriin.

Paikalla ovat edustajat kaupungilta, YIT Suomelta ja FCG Finnish Consulting Groupilta.