Kassantalon sisätiloissa tehty remontti valmistui – ”Konttori ehostui tämän päivän tarpeisiin”

Janne Pohjolainen siisti alakerran uutta isoa neuvottelutilaa.

Vammalan Puistokadun ja Marttilankadun kulmassa sijaitsevan Kassantalon kunnostus on nyt pankin osalta valmis. Viimeisimpänä yli 50-vuotiaan rakennuksen konttoritilat ovat kokeneet uudistuksen.

”Konttori ehostui vastamaan tämän päivän tarpeisiin”, tiivistää OP Satapirkan varatoimitusjohtaja Janne Pohjolainen.

Pääaulan kivilattia pitää pintansa vielä 2020-luvullakin, mutta moni muu asia on pintaremontin lisäksi muuttunut. Kassapalvelujen tiski on pienentynyt ja siirtynyt keskemmälle, lähemmäs ulko-ovia.

Kassapalveluiden aukioloaikaa supistettiin hiljattain viidestä kahteen päivään viikossa. Pohjolainen toteaa, että kassapalveluiden käyttö on viimeisen kolmen vuoden aikana vähentynyt 50 prosentilla.

”Vuosikymmeniä sitten kassapalveluiden tiski oli koko aulan levyinen ja tiskin takana työskenteli kahdeksan ihmistä. Mutta pankki ja sen palvelut muuttuvat asiakkaiden mukana”, hän sanoo.

Näkyvin muutos Kassantalolla liittyykin suoraan tähän. Avokonttori on mennyttä aikaa, ja sisätiloihin on räätälöity hyvin äänieristettyjä neuvottelutiloja.

”Nykyään suurin osa asiakkaistamme hoitaa pankkiasiansa sopimalla tapaamisen konttorille, etäneuvottelussa tai puhelimitse. On tärkeää, että asiansa saa hoitaa rauhassa”, Pohjolainen toteaa.

Toimistohuoneiden seinät ovat sekä ala- että yläkerrassa osin läpinäkyvät, mutta näkösuojaa antavat verhot.

”Vaikka kassapalveluiden aukioloaika muuttui, palvelemme ajanvarauksella entistä pidempään, neljänä arkipäivänä iltakuuteen saakka”, Pohjolainen huomauttaa.

Kassantalon ulkopuolta saneerattiin vuonna 2015. Janne Pohjolainen ja Harri Vehkalahti iloitsivat pankkitilojen onnistuneesta modernisoinnista. Kuva on otettu konttorin aulassa.

Energiakulut minimiin

Janne Pohjolaisen mukaan OP Satapirkan Sastamalan konttori on nyt myös aiempaa esteettömämpi.

”Yläkertaan ei asiakkaan tarvitse enää mennä, vaan kaikkea palvelua saa alakerrassa. Täällä sijaitsee myös kaksi isompaa neuvottelutilaa”, hän esittelee.

Toimistotilojen ehostus koskee myös tekstiilejä ja kalusteita. On vaaleaa puuta, harmaata, valkoista ja tehosteena osuuspankin oranssia.

Pintaremontin lisäksi on uusittu talotekniikkaa kuten sähköt ja ilmanvaihto.

”Olemme luottaneet paikalliseen osaamiseen. Kalusteita on hankittu Kalliokoskelta, lvi-töistä vastasi Peltityö Lehtimäki, sähköistä Tyrvään Sähkötyö ja pääurakoitsijana oli huittislainen HHT-rakennus”, Pohjolainen kertoo.

Kaikki lamput vaihdettiin led-versioihin, ja valaistuksessa hyödynnetään automatiikkaa. Tavoitteena on energiankulutuksen vähentäminen.

Ukrainan sodan varjo ulottui pankkikonttorin remonttiin niin, että materiaalien saatavuutta saatiin jännittää. Pohjolaisen mukaan aikataulu piti ja kaikki sujui malliikkaasti.

”Ainoastaan joitakin valaisimia vielä puuttuu komponenttipulan takia. Näin on, vaikka teimme tilauksen jo alkuvuodesta.”

Kassantalon aula on muuttunut. Kassapalveluissa asioidaan uuden tiskin takana. Kuvassa näkyy myös uusia, äänieristettyjä toimistohuoneita.

Puhelinpalvelu uudistui ja paikallistui

Siirrymme katsastamaan yläkertaa, jossa käytävätilojen kokolattiamatot ovat vaihtuneet vinyylilankkuun?

Toimistotilat ovat täälläkin uudistuneet ja yläaulan perälle on rakentunut keittiönurkkaus. Hallintohenkilöstön ja pankinjohtajien muotokuvat odottavat vielä seinälle pääsyä.

”Taidetta on muuten entistä enemmän näkyvillä. Olemme käyneet läpi pankin kokoelmaa, ja jokaisessa huoneessa on vähintään yksi taulu”, Pohjolainen sanoo.

Yläkerrassa törmään myös uuteen työntekijään. Tai oikeastaan pankinjohtajan titteliä kantava Harri Vehkalahti on OP Satapirkan työntekijänä jo kokenut ja uusi kasvo vain Sastamalan konttorissa.

”Joko kehuit uudistunutta puhelinpalveluamme?” Vehkalahti kysyy Pohjolaiselta.

Yhä useammin asiakkaiden asiat hoituvat puhelimitse. OP Satapirkan omassa palvelunumerossa vastaavat pankin omat työntekijät, ja samasta numerosta voi varata ajan ja itselle sopivan tavan hoitaa esimerkiksi lainaneuvottelut.

”Numerossa myös neuvotaan. Kannustan soittamaan ja kysymään, jos joku pankkiasia mietityttää”, Vehkalahti sanoo.

Pitkään ei puhelimessa tarvitse jonottaa, OP Satapirkan miehet lupaavat. Keskimääräinen vastausaika kun on heidän mukaansa 30 sekuntia.

Uusia värejä, kalusteita ja pintamateriaaleja. Aulan kivilattia on alkuperäinen. Kassantalo on valmistunut vuonna 1969.

Tarkennettu juttuun klo 15, että Kassantalon pankkitilojen osalta tehty remonttia. Tarkoitus ei ollut alunperinkään väittää, että koko Kassantalo kaikkine liiketiloineen olisi remontoitu.