
Ympäri Suomea ihmeteltiin, miten Tyrväällä kirkkoherranvaalissa vuonna 1990 saatiin yli puolet seurakunnan äänioikeutetuista jäsenistä äänestämään. Tulos oli todellakin mykistävä, ja se kertoo mihin tahansa vaaliin valmistautuville valitsijayhdistyksille ja ehdokkaille selkeän ohjeen. Äänestäjä lähtee liikkeelle vain, jos siihen on oikea syy. Silloin hän uskoo äänensä vaikutukseen.
Tämä pätee myös edessä oleviin seurakuntavaaleihin. Äänestysinto Suomessa on hiipunut ja erityisesti seurakuntavaaleissa. On ilmeistä, että seurakuntalaiset eivät pidä pelkkää äänestämistä riittävänä syynä osallistua. Tarvitaan parempia täkyjä. Valitsijayhdistykset voisivat olla aktiivisia ja ideoida vaaaliohjelman, joka olisi mahdollisimman konkreettinen ja seurakuntalaisia koskettava.
Äänestäjälle olisi palvelus, jos hän voisi lähteä etsimään ehdokastaan vaaliohjelmien pohjalta sen sijaan, että etsisi ehdokkaista vain tuttua henkilöä tietämättä tarkalleen, mitä hän tulisi ajamaan kirkkovaltuustossa vai tulisiko olemaan mahdollisimman hiljaa.
Nyt käytäviin seurakuntavaaleihin ei kaiketi ole yhdelläkään valitsijayhdistyksellä tällaista omaa vaaliohjelmaa. Se on valitettavaa, varsinkin kun Sastamalan seurakunnassa on edessä poikkeuksellisen vaikeasti ratkaistavia asioita. Olisikin suotavaa, että tulevat valtuustoryhmät laatisivat itselleen mahdollisimman konkreettisen ohjelman, jota ryhmän jäsenet sitoutuisivat kannattamaan.
Tämä auttaisi erityisesti yksittäisiä valtuutettuja perehtymään paremmin asioiden yksityiskohtiin jo ajoissa ja päätöksentekoon tulisi tarvittavaa ryhtiä. Valtuustoryhmien ohjelmat ottaisivat sitten mittaa toisistaan. Ryhmäkuria ei kuitenkaan tarvita.
Seurakuntien kirkkovaltuutetut tulevat ensi vuonna valitsemaan kirkolliskokouksen jäsenet. Tämä on usein jäänyt valtuutetuille sivuasiaksi, vaikka sillä on kokonaiskirkkoon suuri vaikutus. Seuraavassa kirkolliskokouksessa tulee ratkaistavaksi kirkollisen avioliitto-oikeuden laajentaminen, jota arkkipiispa Tapio Luoma on pitänyt mahdollisena.
Onkin toivottavaa, että mahdollisimman moni kirkkovaltuutettu yhtyy Luoman ajatteluun. Kirkkoherran vaali on tulevaisuudessa syytä toimittaa kirkkovaltuustossa. Aika on ajanut seurakuntavaalin ohi.
Tyrvään kirkkoon en toisi biljardipöytää, enkä tekisi keittiötä. Sitä miettisin, montako leirikeskusta seurakunta tarvitsee. Ennen kaikkea toivon, että edelleen Jeesus Kristus saisi olla seurakunnan Herra. Luin lehdestä, että seurakunnan suurta rakennuskantaa aiotaan keventää myymällä kanttorin sauna. Vähän nytkähti suupieli. Pienestä on näemmä suuri aloitettava.
Rovasti Timo Kökkö toivotti minulle usein vaikeitten ratkaisujen keskellä: ”Koita pärjätä”. Sitä ja siunausta toivotan minäkin kirkkoherralle ja uusille luottamushenkilöille.
Teksti: Osmo Ojansivu
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Tyrvään ja Vammalan kirkkoherra, rovasti.