”Tähdet oikeassa asennossa ja tuurit kohdillaan” – Martti on häijääläistallin jackpot ja Sastamalan viime vuoden menestynein ravuri

Raveissa Marttia ajaa omistaja ja kasvattaja Jari Kinnunen. Mies kertoo, ettei hänellä ole sen kummempia valmistautumisrituaaleja, mutta mielellään hän vetäytyy hetkeksi omiin oloihinsa ennen lähtöä. Terhi Heimo ei tunnusta jännittävänsä seuratessaan omien hevosten edesottamuksia radalla.

Viime vuoden menestynein sastamalalainen ravihevonen nauttii parhaillaan ansaituista lepopäivistä. Kauden päätavoite, nelivuotiaiden lämminveristen Suuri Suomalainen Derby päättyi syyskuun alussa kolmanteen sijaan ja sitä myöten hienoiseen pettymykseen, mutta kaikkineen Shackhills Twister tienasi nelivuotiskaudellaan 127 750 euron voittosumman.

Kotioloissa tuttavallisemmin Marttina tunnettu hevonen juoksi kauden viimeisen kisansa marraskuussa ja lomailee kevätpuolelle. Raveja järjestetään läpi talven, mutta kovan kauden jälkeen on hyvä huilata, tuumaa hevosen hoitaja Terhi Heimo.

Martti asuu Heimon ja hänen puolisonsa Jari Kinnusen tallilla Sastamalan Häijäässä. Kolmivuotiaiden Kriteriumissa toiseksi sijoittunut ruuna on Jari Kinnusen ja hänen veljensä Jarmo Kinnusen oma kasvatti ja ehdottomasti tallin kirkkain tähti.

”Ne klassiset, suurimmat ikäluokkakisat hävittiin molemmat, mutta hevonen teki siitä huolimatta huikeat suoritukset. Kriteriumin voittaja juoksi uuden Suomen ennätyksen ja myös Martin aika alitti aiemman SE-tuloksen. Se on hävinneeltä hyvin”, mies miettii.

Kyllä Kinnusta silti korpeaa – eniten hevosen puolesta. Molemmissa kisoissa se raatoi ja teki kovan työn, mutta kaikista kirkkain kruunu jäi silti saavuttamatta.

”Jos saan olla terveenä, itselläni on vielä mahdollisuus tavoitella näitä meriittejä. Martin kohdalla se ei enää onnistu.”

Jossittelu on turhaa, mutta heti Derbyn jälkeen Martille nousi kuume. Se saattoi vaikuttaa kisasuoritukseen. Hieman balsamia haavoille tarjoaa Kasvattajakruunu, jonka Shackhills Twister juoksi itselleen sekä kolme- että nelivuotiaana.

Viikonloppuna pidetyssä Ravigaalassa Shackhills Twister valittiin 4-vuotiaaksi lämminveriseksi ruunaksi vuosimallia 2022. Kuva: Hippos / Maisa Hyttinen.

Vaikka ikäluokkakilpailuista ei voittoja irronnutkaan, kuului Shackhills Twister viime vuonna voittosummallaan maan parhaisiin nelivuotiaisiin. Sen tulevan kauden kilpailuja Jari Kinnunen ja Terhi Heimo eivät vielä ole lyöneet lukkoon, mutta kun suunnittelu alkaa, se tehdään kalenteri kädessä, sillä hevosen kuntopiikkien ajoittamista on mietittävä tarkoin.

Viime kaudella Martti juoksi 11 kilpailua ja voitti niistä kahdeksan. Kauden päätteeksi sille tehty laktaattitesti osoitti, että kisat eivät olleet syöneet merkittävästi peruskuntoa, vaan hevonen jäi tauolle erittäinkin hyvässä kunnossa.

”Joulukuu ajettiin kuntoa alas, muuten hevonen huilasi totaalisesti. Tammikuussa peruskuntoa on lähdetty taas kohottamaan. On tehty pitkää rauhallista lenkkiä, ajettu vähän vastuskärryillä ja kahluuteltu lumessa. Tärkeää on, että tulee vaihtelua, ei tehdä vain yhtä ja samaa.”

Maaliskuussa Häijäässä siirrytään jälleen kilpailuun valmistavaan treeniin eli vetämään perusharjoitusten ohessa intervallityyppisiä harjoitteita. Jokapäiväistä treeni ei ole missään vaiheessa. Heimo ja Kinnunen kokevat, että on hevosellekin mielekkäämpää, kun sitä tehdään muutamana päivänä viikossa.

”Silloin tulee kunnolla palautusta. Jos jumputettaisiin viisi päivää viikossa, vireystila olisi ihan erilainen. Nyt kaikki ajohevoset lähtevät harjoitukseen tosi ilolla.”

Kiltti ja helppo, mutta utelias kaveri, kuvailee Shackhills Twisterin eli tuttavallisemmin Martin kotioloissa ilmenevää luonnetta Terhi Heimo.

Hevosmiehen veri on virrannut Jari Kinnusessa pienestä pitäen. Lapsuudenkodissa Kokkolassa oli aina hevosia, joilla isä teki metsätöitä. Nykyisin Kinnusen omistuksessa olevan tallin perusti alun perin hänen isoveljensä, jolle mies tuli ensin apukäsiksi 80-luvun puolivälissä. Hevosten lisäksi miestä ovat kiinnostaneet koneet, joihin liittyykin lyhyt ”syrjähyppy” kaviouralta.

”Pääsin Teivon raviradalle ratamestariksi. Konevillitys kesti ehkä kolmisen kuukautta, kunnes halusin takaisin hevosten pariin. Elämäntapa tämä on, ei kai sitä muuten voi kuvailla.”

Talliaan Kinnunen on isännöinyt vuodesta 1988, jolloin sen perustanut veli kuoli liikenneonnettomuudessa. Terhi Heimo on ollut mukana kuvioissa yli 30 vuotta. Nyt pariskunta pyörittää arkea 17 hevosen kanssa, joista kaikki eivät suinkaan ole treenattavia.

”Niitä on kymmenen. Lisäksi on neljä siitostammaa ja kolme viime kesän varsaa”, Heimo kertoo.

Hevoset asuvat pääsääntöisesti ulkona pihatoissa: ajohevoset omissa aitauksissaan, muut laumoissa. Joukossa on myös Shackhills Twisterin emä, M.T. Hopeandglory, jonka toinen varsa Martti on. Jarin veli Jarmo Kinnunen osti M.T. Hopeandgloryn 1-vuotiaan huutokaupasta Ruotsista kahden kaverinsa kanssa. Kilpauransa jälkeen siitä tuli siitostamma. Martin jälkeen ovat syntyneet tammat Shackhills Beauty ja Shackhills Glory, jotka nekin asuvat Häijäässä. Varsinkin jälkimmäisen osalta Kinnunen on toiveikas.

”Siinä on tosi paljon samoja ominaisuuksia kuin Martissa, joten jonkinlaisia odotuksia on.”

Jari Kinnunen ja Terhi Heimo pokkasivat viikonvaihteen Ravigaalassa Shackhills Twisterille vuoden 2022 nelivuotiaan lämminveriruunan palkinnon. Kuva: Hippos / Joel Nykänen.

Hevosten jalostaminen on pitkäjänteistä työtä. Kinnusen mukaan ensimmäiset kolme-neljä vuotta työn aloittamisesta ovat tavattoman pitkiä ja vaativat vahvaa uskoa siihen, mitä on tekemässä.

Häijäässä homma pyörii jo automaattisesti. Se tarkoittaa sitä, että varsoja syntyy vuodessa kolmesta viiteen. Tänä kesänä tulossa on neljä uutta. Koska hevoset tuovat Terhi Heimolle ja Jari Kinnuselle elannon, ei niitä kaikkia voi pitää, vaikka kuinka haluaisi.

”Kun kaksin tehdään, olemme sopineet, että 17-18 hevosta on meille ihan maksimi. Uudet varsat tarkoittavat, että kevään aikana muutamasta hevosesta pitää taas luopua.”

Luopuminen ei ole helppoa, sillä hevoset ovat yksilöitä ja joihinkin kiintyy enemmän kuin toisiin. Mies sanoo, että kolmivuotiaana hevosesta pitää jo nähdä, onko siitä juoksijaksi vai ei. Martin lahjat ilmenivät, kun se kääntyi kaksivuotiaaksi.

”Kun hevosella ajetaan peruskuntoa, hiljaista hölkkää, sen vain huomaa. Rytmi ja tekniikka ovat kunnossa ja sillä pääsee yllättävän kovaa pienellä ajolla. Silloin herää se ajatus, että olisiko tässä seuraava ikäluokkahevonen”, mies kuvailee.

Kinnusen ja hänen veljensä Jarmon työn tavoite on, että ikäkausikisoissa olisi joka vuosi heidän kasvattinsa. Jalostuksessa johtoajatus on ’parasta parhaalle’. Sukuhaaroja pystyy testiparittamaan niin, että tulokset tarjoavat parhaat isäkandidaatit kullekin emälinjalle, jota

Kinnunen pitää kaikkein tärkeimpänä periytymisen kannalta. Todennäköisyydet ovat kuitenkin vain todennäköisyyksiä.

”Kyllä siinä pitää kaikesta huolimatta olla tähdet oikeassa asennossa ja tuurit kohdillaan”, huomauttaa Heimo.

Aina välillä työ tuottaa Martin kaltaisia jackpotteja.

Sastamalan menestyneimmät ravurit 2022

Lämminveriset top 3

  • Shackhills Twister 127 750e, om. Kinnunen Jari & Jarmo
  • Majestic Man 57 267, om. Irri Jonna & Säde Taneli
  • Isabel B.R. 28 000, om. Team Isabel

Suomenhevoset top 3

  • Poken Roope 10 390e, om. Miettinen Pekka & Päivi & Vilen Mauri
  • Karkki Rols 8600, om. Koskinen Liina & Matti
  • Voitinko 7600, om. Kalervo Mäkinen

Lähde: Hippos

”Hevosten kunnat määräytyvät omistajien kotipaikkakunnan mukaan. Kimppaomisteisissa hevosissa kotipaikkakunta määräytynee kimpan yhteyshenkilön kotipaikan mukaan”, tarkentaa Hippoksen tiedottaja Juho Hämäläinen.

Poimintoja