Kotiseutu kannattelee meidän Ilmaria – ”Minulla on edelleen vahva kipinä ja halu uskoa siihen, että asioihin pystyy vaikuttamaan”

”Sastamala on aina kotini. Se on paikka, jonka hyvinvoinnista haluan pitää huolta riippumatta siitä, missä asun”, korostaa SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen. Taustalla Vareliuksen koulu, jonka edeltäjää, Varilan koulua, Nurminen kävi lapsena.

Ilmari Nurminen seisoo vanhan alakoulunsa tontilla Varilassa. Koulun nimi on vaihtunut ja ympäristö muutenkin muuttunut, mutta SDP:n kansanedustajassa tutut nurkat herättävät lämpimiä muistoja. 

”Tuolta pesäpallokentän yli pieni Ilmari kulki kouluun iso reppu selässään”, hän hymyilee ja osoittaa kentän suuntaan. 

Palo yhteiskunnallisia asioita kohtaan ei syttynyt vielä Varilan koulussa, vaan vasta yläasteella Sylväällä. Kotoa Nurminen sai kuitenkin jo pikkupoikana sen mallin, että asioihin voi pyrkiä vaikuttamaan. 

”Äitini oli perustamassa Sastamalan seudun erityislasten tukiryhmää, Erkki-ryhmää, ja toimi sen vetäjänä 90-luvulla. Sitä työtä seuraamalla opin, ettei maailma ole aina oikeudenmukainen, mutta aina voi taistella epäkohtia vastaan.”

Ensimmäiset kokemukset päätöksenteosta Ilmari Nurminen sai Sylvään koulun oppilaskunnassa ja sen puheenjohtajana. Tukioppilastoiminta tuli tutuksi, myös nuorten osallisuutta kehitettiin. 9. luokalla hän haki Sastamalan nuorisovaltuustoon sloganilla ”Vammalaan pitää saada uimahalli”. 

Jos äiti opettikin Nurmiselle vaikuttamisen mallin, asenne työntekoa kohtaan on imetty isältä. Jo teini-ikäisenä Nurminen jakoi mainoksia, sillä isä muistutti ettei mikään tässä maailmassa tule ilmaiseksi. Myöhemmin nuorukainen pääsi myyjäksi paikalliseen S-marketiin. 

Työtä kaupassa Nurminen pitää hieman samantyyppisenä kuin nykyistä työtään kansanedustajana: se oli ihmisten palvelemista ja huomioonottamista, kuulemista ja vastaanottamista.

”Harmittaa, että joudun yhä puolustelemaan Sastamalan merkitystä”

Kirkkovaltuustoon Ilmari Nurminen nousi 19-vuotiaana. Hän istui valtuustossa lopulta kaksi kautta eli kahdeksan vuotta, ja oli molempien vaalien ääniharava. Nurminen sanoo suoraan, ettei päättäjän paikalla ollut aina helppoa. 

”Sastamala on vanhoillinen paikkakunta. Itselleni on aina ollut tärkeää tukea tasa-arvoasioita; naispappeutta ja samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Jo nuorena pidin ääntä näiden asioiden puolesta, eikä se miellyttänyt kaikkia.”

Kahdeksan vuotta Nurminen toimi myös Sastamalan kaupunginvaltuustossa. Hän oli vaikuttamassa isoihin koulupäätöksiin ja piti aina lähipalveluiden puolta. 

Nyt Ilmari Nurminen asuu Tampereella ja on Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Mies kokee hieman epäreiluksi tavan, jolla hänen paikkakunnan vaihtoaan on arvosteltu. 

”Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, mutta kyllä se silti harmittaa, että joudun yhä puolustelemaan Sastamalan merkitystä itselleni. En haluaisi vääntää turhista asioita. Sastamala on aina kotini ja paikka, jonka hyvinvoinnista haluan pitää huolta riippumatta siitä, missä asun”, hän korostaa. 

Omasta alueesta pidetty kovasti huolta

Nurminen toivookin, että hänen tekonsa eduskunnassa puhuisivat puolestaan. Kahdella kuluneella kaudella Sastamalan laariin on satanut useaan hankkeeseen, muun muassa valtatien 12 riista-aitaan ja valaistukseen, Ellivuoren risteysalueen parantamiseen ja eduskunnan joululahjarahoista Keikyän riippusillan kunnostamiseen. Punkalaitumen puolella on korjattu Vesilahdentietä.

”Omasta alueesta on pidetty viime vuosien aikana kovasti huolta”, kansanedustaja summaa. 

Eduskunnassa Nurminen työskentelee sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa hän on ainoa pirkanmaalainen, sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. 

”SDP:n eduskuntaryhmässä olen saanut vastuulleni sote-lakien neuvottelun ja valmistelun. Kuluvalla kaudella olemmekin saaneet monia suuria uudistuksia läpi, kuten vanhustenhoidon henkilöstömitoituksen, seitsemän päivän hoitotakuun ja vammaispalvelulain.”

Kevään 2023 vaaleissa on kyse ennen kaikkea arvoista, Nurminen näkee. Hän toivoo, että työ eduskunnassa jatkuisi nykyisellä tasa-arvoisella, ihmisoikeuksia ja hyvinvointia kunnioittavalla linjalla. Nurminen lupaa tehdä kaikin voimin työtä sen eteen, että SDP jatkaisi pääministeripuolueena. 

Kansanedustajana Ilmari Nurmista ajaa yhä se sama palo kuin teininä oppilaskunnassa ja nuorisovaltuustossa. 

”Minulla on edelleen vahva kipinä ja halu uskoa siihen, että asioihin pystyy vaikuttamaan. Mitkään asiat eivät kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan ne vaativat tekijöitä. Ja me tekijät tarvitsemme äänestäjiä tueksemme. Omalta kotiseudulta tuleviin ääniin suhtaudun aina erityisellä kiitollisuudella.”

Ilmari Nurmisen teesit: 

Hyvinvointi

Jokaisella on oikeus luottaa siihen, että saa apua kun sitä tarvitsee. Hoitoon pääsyä on edelleen nopeutettava, vanhustenhoidon resursseja on edelleen parannettava sekä mielenterveyspalveluita vahvistettava. Suomi on palautettava koulutuksen kärkimaaksi.

Toimeentulo

Ihmisten pärjäämistä nousevien hintojen ja talouden epävarmuuden kanssa on tuettava. Kaikki on pidettävä mukana. Työelämän reiluista pelisäännöistä täytyy pitää kiinni ja palkalla on tultava toimeen.

Talous

Julkisen talouden kestävyys on tärkeää, mutta menosopeutusten täytyy olla oikeudenmukaisia. Veropohjan tiivistämisestä on pidettävä kiinni. Pieni- ja keskituloisten verotus ei saa nousta. Suomen työllisyyden tulee nousta tulevalla hallituskaudella kohti pohjoismaista 80 prosentin tasoa.