
Vammalan Karjalaseuran kevättapahtumassa 1. huhtikuuta K-Supermarket Torikeskuksen aulassa myytiin karjalanpiirakoita ja pidettiin yllä karjalaista virpomisperinnettä. Karjalainen virpominen perustuu ortodoksiseen pääsiäisjuhlaperinteeseen. Sen mukaan virpomassa käytiin virpolauantaina eli palmusunnuntain aattona eikä virpomista varten pukeuduttu mitenkään erityisesti.
Virpomisessa käytettävät pajun oksat siunattiin ennen virpomaan menoa. Ainoastaan lähipiiri, sukulaiset, naapurit ja ystävät virvottiin. Virvottaville annettiin hyvän toivotukset erilaisin loruin, kuten: ”Virvon varvon vitsasella, kosken kevätpajusella, terveyttä toivottelen, siunausta siivittelen, onnea oksalla tällä.”
Tapahtumaan oli virvottaviksi kutsuttu kauppiaspariskunta Katri ja Heikki Heinisuo sekä seuran pitkäaikainen sihteeri Maileena Hyyti. Katrin ja Heikin suosiollisella avustuksella seuran myyntipiste saatiin viime lauantaina Torikeskuksen aulaan, joka oli todella hieno asia varsinkin, kun Vammalan tori on vielä mullin mallin ja avoinna oleva alue oli vaalikampanjaa käyvien puolueiden käytössä.
Toivoa sopii, että Vammalan toriremontti onnistuu ja tehdyt uudistukset auttavat osaltaan elävöittämään kaupungin keskustaajamaa ja pitämään yllä sen palveluita. Yksi tärkeimmistä palveluista on ruokakauppa, jonka todella toivoo säilyvän torin välittömässä läheisyydessä. Kiitos Katri ja Heikki, että ylläpidätte tätä palvelua ja jaksatte yrittää.
Myynnissä olleet karjalanpiirakat oli tehty edellispäivänä talkoilla, joka on mukavaa puuhaa ja homma hoituu, kun on riittävästi kokeneita ja osaavia käsiä. Näihin piirakkatalkoisiin osallistui nuorempien taiturien lisäksi vielä peräti neljä henkilöä, Eila Mäkinen, Irja Kärki, Kaarina Syrjänen ja Oiva Kaasalainen, jotka ovat Karjalassa Vpl. Pyhäjärvellä syntyneitä, Eila 92 vuotta, heistä vanhimpana.
Teksti: Esa Mäkinen.






Katso myös Eija Vuorijärven aiheen tiimoilta kuvaama video: