Vammalan seurakuntatalon tiimoilta on käyty vilkasta keskustelua. Ihmetyttää, jos tämä kiinteistö on päästetty niin retuperälle, että ainoa vaihtoehto olisi rakennuksen purkaminen. Miksi ylipäätään puhutaan purkamisesta, kun vanhempi osa rakennuksesta on suojeltu, eikä purkaminen voi tulla kysymykseen – siis ristiriitaista tietoa.
Näen ainoaksi mahdollisuudeksi kyseisen rakennuksen korjaamisen. Olen aikaisemmassa kirjoituksessani todennut, että vanhan korjaaminen on lähes aina kustannustehokkaampaa ja vähäpäästöisempää kuin uuden rakentaminen tai purkaminen. Eivät rakennukset ole useinkaan niin huonossa kunnossa, etteikö niitä kannattaisi korjata. Joittenkin mielestä Vammalan seurakuntatalo on purkukuntoinen tai ainakin niin halutaan todistaa.
Toisten mielestä asiat ovat juuri päinvastoin. Vaikka talo todistettaneen purkukuntoiseksi niin siinäkin tapauksessa, kumma kyllä, uskoisin sen menevän kaupaksi pilkkahinnalla tai ilmaiseksi. Jos seurakunta ei kiinteistöä korjaa, tulee jokin muu taho sen tekemään. Kyse ei ole pelkästä korjattavasta rakennuksesta, vaan lisäksi todella arvokkaasta Liekoveden rantatontista rakennusoikeuksineen.
Ei 1000 metsähehtaaria omistava seurakunta voi olla kuin huutolainen toisten nurkissa, ja jolla ei ole tarjota jäsenilleen mitään pysyvää toimipaikkaa Vammalan keskustassa. Seurakunnalla on monenlaista toimintaa, joka vaatii omat pysyvät tilansa. Ymmärtääkseni seurakunnan työntekijöille pitäisi saada kunnon työtilat nykyisten monien epäkäytännöllisten tilojen sijaan. Seurakunta ylläpitää jatkuvaa pienryhmätoimintaa mm nuorille, kehitysvammaisille ja invalideille. Monille perhetapahtumille seurakuntatalo antaa juhlavat puitteet, kunhan niitä osataan hyödyntää. Seurakunnan tekemää työtä arvostetaan ja perhetapahtumat ylläpitävät yhteyttä kirkkoon.
Seurakunnalle, samoin seurakuntalaisille, tulisi hankalaksi ja todella kalliiksi etsiä kulloinkin tarvittavia vuokratiloja erilaisiin tarpeisiin, eikä kaikkia olisi edes mahdollista ennakoida. Jos joku työntekijä on niin allerginen, että pienimmästäkin ärsykkeestä oireilee, hänet voisi siirtää toiseen työtilaan. Ei tällainen työntekijä ole suinkaan harvinainen.
Onko tässä käymässä samoin kuin Äetsän entiselle kunnantalolle, joka todettiin kelvottomaksi työpaikaksi sisäilmaongelmien vuoksi, myytiin pilkkahinnalla ja vältyttiin kalliilta purkukustannuksilta? Pienillä ilmastointimuutoksilla ja puhdistuksilla talosta saatiin täysin toimiva.
Pahasti epäilen, että Vammalan seurakuntatalon 3 milj. euron kustannusarvio on tarkoitushakuinen. Pyhän Olavin kirkkoa korjattiin talkoovoimin. Moni muukin projekti on toteutettu samalla tavalla. Talkoohenkeen uskon tässäkin projektissa, jos niin halutaan – työ talkoilla ja seurakunta kustantaisi tarvikkeet. Jos päädyttäisiin muunlaiseen korjausratkaisuun, urakka pitäisi kilpailuttaa. Mahdollinen myynti tulisi toteuttaa eniten tarjoavalle ja lahjoitukset pitäisi unohtaa. Tämän ratkaisun en missään nimessä toivo toteutuvan. Ei seurakunnalla ole enää varaa huonoihin ratkaisuihin.
Jokin aika sitten seurakunnan omistamat kaksi lehtomaista saarta Karkussa myytiin luonnonsuojeluun – ikuisiksi ajoiksi. Ensimmäinen puunmyyntitulo olisi tuottanut enemmän kuin saarista saatu myyntihinta. Kannatti kuulemma myydä, kun saatiin rahat heti. Olen myöskin ihmetellyt, miksi aikanaan on pitänyt ostaa nykyinen seurakunnan virastotalo Aittalahdenkadulta ja jättää Tyrvään pappila tyhjäksi. Silloin se oli kaikkien seurakuntalaisten käytössä, ei tänä päivänä.
Seurakunnan kaikkien 77 kiinteistön ylläpitäminen tuntuu turhalta. Vammalan seurakuntatalon vuotuinen asiointimäärä on iso, 24000 henkilöä. Ei seurakunnan talous yhteen taloprojektiin kaadu ja aina voi löytyä säästökohteita: esim. toimintaa voisi mahdollisesti yhdistää, kokouksia pitää etänä ja karsia matkakustannuksia, lisätä sähköistä asiointia ja vuokrata tiloja nykyistä enemmän ulkopuolisille.
Seurakunta on mielestäni tehnyt jo liian monta taloudellista virhettä mukaan lukien Tyrvään pappilan myynti pilkkahinnalla. Nyt saa riittää. Kyseessä onkin isompi kokonaisuus, johon liittyy viereinen kivinavetta. Sen museotoiminta on ajettu alas ja mielestäni täysin pilattu. Kannattaa tutustua myös Sillankorvan kaavan etenemiseen kaupunginvaltuustossa. Vammalalaiset, ette kai voi tätä kaikkea hyväksyä?
Maire Villo
perussuomalainen kaupunginvaltuutettu
Hyvä Maire Hyvä Irmeli.
Aika rumasti sanottu, että kivinavetan museotoiminta on pilattu. Tylsän, kuolleen ja juosten läpi käytävän museotyhjyyden sijaan on saatu korkeatasoisia taidenäyttelyitä, konsertteja, elämää. Niemiset ovat tuoneet Sastamalaan oikeata kulttuurin mesenaattihenkeä, siitä kiitos. Persut pitävät kulttuuria turhana luksuksena, sitä tämä Villonkin möläytys todistaa. Peruskansa ei saa nauttia kevyestä eikä korkeatasoisemmasta musiikista, kuvataiteesta, kirjallisuudesta, vain synkkä istuskelu kalliiden seinien sisällä kelpaa. Villo voisi keskittyä seurakuntaa halveksuvan toimintansa sijaan tekemään työtä sen jäsenmäärän kasvattamiseksi, imagon parantamiseksi. Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin seinät.
Tyrvään Pappilan myynnin kritisointi on kyllä melko kummallista. Nythän se on saanut arvoisensa ilmeen ja on historiaa kunnioittavassa käytössä. Sopii muistella, millaiseen kuntoon se pääsi seurakunnan käytössä.
Sen lisäksi, että Kivinavetta on kunnostettu ja siellä valtavan hienoa tarjontaa Tyrvään Pappilan järjestämänä, on myös museolla elämää. Tyrvään museo, myöhemmin Sastamalan seudun museo ei edes ollut Kivinavetassa alkuperäisellä paikallaan, vaikka pitkään tuossa kauniissa navetassa toimikin.
Villo vetää tapansa mukaan mutkat suoraksi. Museon toimintaa ei suinkaan ole ajettu alas, vaan se elää Kirjakorttelissa. Sastamalan seudun museo muutti Marttilankadulle kunnostettuun Tornihuvilaan ja tämän luulisi päättäjänkin tietävän.
Hiljaisten vuosien ja perusnäyttelyn vähän surullisenkin purkamisen jälkeen Tornihuvilassa on ollut erinomaisia näyttelyitä ja opastuksia paikallishistoriasta. Kävijämäärät eivät yleensä valtakunnallisestikaan kotiseutumuseoissa päätä huimaa, mutta nykyistä museotamme kelpaa kyllä esitellä ihmisille.