Siisti asfaltoitu piha ja komeat punaiset hallirakennukset maalaismaisemissa näyttävät hyvin hoidetuilta. Pihamaalla tepsuttaa vastaan utelias, pieni koira, joka tulee heti tervehtimään. Sivummalla on myös kanatarha ja kaksi pientä possua aitauksessa. Korjaamoalueen reunamilla, samassa pihapiirissä seisoo omakotitalo. Sen yhteydessä olevasta autotallista koko yritystoimintakin sai aikoinaan alkunsa.
”En ole tarvinnut muuttoautoa kertaakaan elämäni aikana. Maatalo, josta tämä puolen hehtaarin tontti on lohkottu, oli synnyinkotini”, kertoo huittislainen yrittäjä Kari Metsämäki. Talo rakennettiin perheenperustamista ajatellen. Kari oli hiljakkoin avioitunut Marjutinsa kanssa.
“Hääyö vietettiin omassa kodissa, saimme sen siihen mennessä valmiiksi.”
Kotiautotallista liikkeelle lähtenyt toiminta laajeni vuosien mittaan. Koitti aika, jolloin puolituttujen ja kylänmiesten autojen fiksaaminen muuttui yritystoiminnaksi. Autokorjaamosta tuli yritys, johon mies sitoutui täysillä.
Ennen yrittäjäuraansa Kari toimi Lännen tehtailla kaivinkoneita rakentelemassa, sekä vanginvartijana Köyliössä ja Huittisissa. Korjaamolla oli kuitenkin niin paljon kysyntää, että yritystoiminta nielaisi hiljalleen kaiken ajan. Muut työt saivat jäädä.
Korjaamo kasvoi, rakennustöitä tehtiin ja pihapiiriin nousi korjaamokokonaisuus rakennuksineen. Palvelut laajenivat vuosien varrella myös hinaus- ja katsastustoimintaan. Perhekin kasvoi, heille syntyi kaksi poikaa, Valtteri ja Arttu.
Katse osuu etupihalla olevaan auton ”luurankoon”, palanut Plymouth vuosimallia -39 on paitsi vaikuttava ja ajatuksia herättävä näky – myös muisto siitä, mitä Metsämäen tontilla tapahtui helmikuisena päivänä talvella 2018.
Uusi, suuri korjaamohalli oli saatu viimeistelyä vaille valmiiksi kovalla työllä, kun tapahtui odottamaton käänne.
”Se oli lauantaiaamu ja kello seitsemän, kun ovikello soi. Olimme koko perhe vielä nukkumassa, ja heräsimme siihen”, Kari muistelee. Oven takana seisoi kiihdyksissään oleva leipomoauton kuljettaja, joka oli ollut aamukierroksella toimittamassa leivonnaisia kauppoihin.
”Teidän halli palaa, sieltä on palokunta jo tulossa – soitin sinne”, kuljettaja sanoi. Hän oli ohi ajaessaan huomannut liekit. Kari alkoi kiskoa housuja jalkaansa nopeammin kuin ikinä ennen huutaen samalla ”pojat ylös, siellä on tulipalo!”
Pihalla oli pakkasta ja lunta. Vanhemmalla pojalla, silloin 24-vuotiaalla Valtterilla oli pelkkä teepaita päällä, kun he lähtivät ryntäämään ulos. Tilanne tuntui epätodelliselta, kaikki tapahtui jotenkin kuin hidastettuna.
”Katsoin hallille, enkä tajunnut tilanteen vakavuutta. Mietin, että kattohan siellä vain palaa, eiköhän se saada sammutettua”, muistelee Marjut tuota unohtumatonta aamua.
”Kuljin levottomana sisään ja ulos, enkä oikein tiennyt, mitä olisin tehnyt.”
Karikin oli shokissa ja ainoa ajatus hänen päässään oli, että koneet piti saada pihalle. Hallissa oli asiakkaiden autoja ja työkoneita. Ne piti saada pois, etteivät ne tuhoudu ja räjähdä. Henkensä kaupalla Kari ajoi työkoneita ja autoja ulos jo osittain liekehtivästä rakennuksesta poikiensa avustuksella. Samaan aikaan Marjut oli koko ajan yhteydessä hätäkeskukseen. Sitten ulkoa kuului jysäys.
”Mikä siellä räjähti? Lähtekää heti pois sieltä, syntyy vaarallisia kaasuja”, komennettiin keskuksesta.
”En voi, mies ja pojat ovat siellä”, Marjut vastasi. Samaan aikaan veljekset tulivat talolle.
”Missä isä on?”
”Siellä se juoksee vaahtosammuttimen kanssa edestakaisin.”
Muutaman minuutin päästä siitä, kun Karikin oli jo kauempana hallista, kuului uusi, mutta paljon suurempi pamaus. Räjähdys oli niin voimakas, että se kuultiin Vampulassa saakka. Koko suuren hallin peltikatto lensi räjähdyksen voimasta taivaan tuuliin.
”Näin, kuinka pihassa olevasta sadevesikaivosta löi metriset lieskat. Puoli kaivoa suli”, kertoo Kari. Paloautoja tuli paikalle valot vilkkuen ja pillit soiden peräti kolmekymmentä yksikköä. Tilanteessa oli suurpalovaara. Täpärästi pelastuneet perheen miehet vietiin sairaalaan tarkastukseen.
”Saimme palokaasuja keuhkoihin. Lisähapella selvittiin.”
Hengenlähtö oli niin lähellä, että se iskeytyi tajuntaan kunnolla vasta, kun tilanne oli ohi.
”Kyllä siinä varjelus oli mukana. Onneksi palo saatiin rajattua niin, että toimistotilat ja koti säästyivät.”
Valkeni uusi päivä tulipalon jälkeen. Hallista oli jäljellä vain palaneet rauniot. Näky oli musertava. Kaikki se rakennukseen käytetty vaivannäkö oli tuhkana jalkojen juuressa ja törröttävinä teräspalkkeina silmien edessä.
”Potkin aikani palaneita nurkkia ja päätin, että uusi halli tehdään, ei ole muuta vaihtoehtoa”, Kari sanoo.
Tapahtuneen muisteleminen nostaa yhä tunteet pintaan. Marjut pyyhkii silmiään. Niin lähellä oli oman miehen ja poikien – koko perheen menetys.
”Rakennukset ovat kuitenkin vain rakennuksia, mutta ihmisiä ei voi korvata”, Marjut kuiskaa hiljaa.
”Tuhkasta noustiin, mutta ei se hetkessä tapahtunut. Uusi halli rakennettiin palaneen tilalle. Ensimmäinen vuosi tulipalon jälkeen meni kuin sumussa. Sen verran vaikea juttu se oli, että otin luotettavan, ulkopuolisen rakennusurakoitsijan rakennustöihin. Itsellä ei ollut paukkuja alkaa tekemään alusta asti kaikkea uudestaan. En muista uuden hallin rakennusvuodesta juuri mitään, se oli selviytymistä päivästä toiseen”, Kari myöntää.
Kun uusi halli oli valmis ja toiminta alkoi rullata normaaliin tapaan, iski väsähdys.
”Kävimme kaikki tätä asiaa läpi myös ammatti-ihmisten kanssa. Siitä oli apua”, Kari kertoo.
Tulipalo lähti liikkeelle pannuhuoneen välikatosta, savupiipun eristys oli ollut puutteellinen.
”Vakuutusyhtiön kanssa kaikki hoitui hienosti”, kiittelevät Metsämäet.
”Mitään traumoja tästä ei jäänyt, eikä pelkotiloja. Joka paikkaan on tietysti lisätty palohälyttimiä.”
Perhe on selvinnyt kaikesta tapahtuneesta, ja pojat auttelevat edelleen korjaamolla, kun ehtivät omilta kiireiltään.
”Haaveena on, että tänä syksynä päästäisiin käymään vaimon kanssa moottoripyöräilemässä Ahvenanmaalla”, Kari suunnittelee.
”No, puhut vain. Tuollaista on kuultu jo kolmekymmentä vuotta – ei tuo kuitenkaan pääse irti töistään”, puuskahtaa Marjut hymyillen.
