
Valtiovarainministeri Purra on julkaissut ehdotuksensa tulevien vuosien taloudenpidosta. Sisäisissä riidoissa ajelehtiva hallitus aikoo ottaa seuraavan neljän vuoden aikana saman verran velkaa kuin Rinteen-Marinin hallitukset, noin 40 miljardia euroa. Toki eroa olosuhteissa on, esimerkiksi se että koronakriisistä ei ole nyt tietoakaan.
Huolista ja kovasta uhosta huolimatta velanotto jatkuu uudella hallituksella samaan tahtiin kuin ennenkin. Eihän tällaisesta ollut ennen vaaleja puhetta.
Toki muutosten tuulet puhaltavat muissa asioissa. Kokoomuksen perinteen mukaisesti kovatuloisimmat saavat nyt arvokkaan täsmäveroalen, velaksi tietenkin. Rikkaille suunnattua solidaarisuusveroa höllennetään tuntuvasti, mikä tuo massiivisen loven julkiseen talouteen. Pieni- ja keskituloiset eivät tästä hyödy killinkiäkään. Tiedät kyllä miksi.
Vaaleissa kokoomus ja perussuomalaiset puhuivat peruspalvelujen tärkeydestä. Nyt nämä puolueet nostavat lääkkeiden verotusta sekä leikkaava suuria summia vanhustenhoidosta sekä kansan terveyspalveluista. Eurot ovat pois hoitajista ja lääkäreistä, joiden ystäviä kaikki olivat vielä vaalikeväänä. Tällä linjalla hoitojonot pitenevät, palvelut karkaavat etäämmälle, laatu heikkenee, potilaat kärsivät ja ammattilaiset uupuvat. Samalla kaljaveroa alennetaan, velaksi. Onko tässä touhussa järkeä tai sydäntä, oikealla tai vasemmalla?
Autoilijoille uudet linjaukset ovat kiinnostavia, luvattiinhan vaaleissa polttoaineen hintaan roimaa laskua. Nyt päätetty, että bensa-ale ei tulekaan. Eikä tule myöskään ammattiliikenteelle luvattua halpaa ammatti-dieseliä. Jakeluvelvoite luvattiin poistaa, mutta uusien linjausten mukaan jakeluvelvoite kiristyykin nykytasosta tulevina vuosina. Samaten kiristyy taksien verotus. Orpon hallituksella on autoilijoiden euroille muuta käyttöä: Hallitus on linjannut, että miljardeja maksavaan, pääministeri Orpon vaalipiiriin tulevaan tunnin junaan löytyy yhtäkkiä tähtitieteellisiä summia.
Koulutus sentään on kokoomuksen lupauksen mukaisesti erityissuojeluksessa. Esimerkiksi ammattikorkeakouluille suojelu merkitsee sadan miljoonan euron rahoitusleikkausta. Mafiaelokuvissa ”suojelun” vastaanottajan suurin pelko on oma suojelija. Joskus totuus seuraakin enemmänkin taidetta kuin vaalipuheita.
Aleksi Sandroos
Suomen keskustanuorten puheenjohtaja
Sastamala
Satonen laitettiin pätkäministeriksi ottamaan kansan viha päälleen. Hänet on ilmeisesti todettu kokoomuspiireissä pois heitettäväksi tylsyneeksi työkaluksi tämän kauden jälkeen. Persut pettävät julkeasti kaikki lupauksensa, joten alebensapuolueella ei ole tulevaisuutta. Sastamalasta on seuraavassa eduskunnassa vain yksi edustaja, Sandroos.
Hupaisaa on Mullikuhnurin pyhä viha Satosta kohtaan.
Kumpuaako se sitten kateudesta vai mistä?
Satonen on hoitanut kansanedustajan tehtävää ja puolustanut Vammalaa ja Pirkanmaata menestyksellä tähän mennessä parikymmentä vuotta. Ja nyt siis ministerinä.
Pistäähän se tietysti vihaksi, kun toiset menestyvät elämässään.
Tiet Sastamalassa ovat kuin Neuvosto-Karjalassa ja niiden, kuten myös valtatie 11:n parannukset olivat vain katteeton vaalilupaus. Nokialla vuosia työskennelleet intialaiset insinöörit karkotetaan maasta, kun eivät nykytilanteessa ehdi työllistyä kolmessa kuukaudessa uudelleen. Pääradan peruskorjaushanke jäi pääministerin kotikaupungin tunnin junan jalkoihin. Sastamalan terveysasemat loppuvat yksi toisensa jälkeen. Saadaan sentään Satosen tonteille marketteja. Ikävä kyllä, asiakkaiden ostovoima siirretään tällä hallituskaudella rikkaille. Satonen on käänteinen Robin Hood.
Hyvä, että selvensit edellisen hallituksen munauksia.
Terveydenhuollon uudistuksen mm. teki sossuhallitus, jossa Kokoomus ei ollut mukana.
Pääradan korjaushanketta ei myöskään ole torpattu.
Suomessa ei ole rakennusinsinööreistä puutetta. Intialaiset voidaan päästää hyvillä mielin kotimaahansa.
Sitä saa mitä tilaa
Jerry, Nokialla työskentelevät intialaiset insinöörit ovat tietoliikenteen, ohjelmistotekniikan ja testauksen huippuammattilaisia, eivät rakennusinsinöörejä. Olet ollut liian kauan persukuplassasi ja eristäytynyt oikeasta elämästä ja yhteiskunnasta.
Satonen lupasi ajaa valtatie 11 kunnostusta, mm. ohituskaistojen rakentamista. Rikottu lupaus. Porvarihallitus ei osannut rakentaa uutta terveydenhoitojärjestelmää. Nyt se ei osaa pitää käynnissä olemassa olevaa uutta. Kyvyttömyyttä.
Pääradan korjaushanke ei edisty. Muutama kulunut kisko voidaan vaihtaa, mutta esimerkiksi Tampereen ratapihan uudistushanke ei saa rahaa.
Jos nykyinen sinimusta hallitus pysyy hengissä koko kautensa, sen aiheuttama syvä lama, suurtyöttömyys, rikollisuuden ja yleisen turvattomuuden kasvu. koulutustason lasku ja sisälllissotaa ruokkiva eriarvoisuuden kasvu ovat koko kauden ajan ja sen jälkeenkin Marinin syy?
Neuvostoliitossa pidettiin kansa halvalla viinalla kyvyttömänä protestoimaan. Nyt Kokoomus on ihastunut kommunistien keinoihin tukkia tyytymättömien suut: väkevät alkoholijuomat marketteihin.