Street Food-festivaalit käynnistyivät Vammalan torilla

Muikut paistuvat rapeiksi ammattilaisen ottein. Suomalaista sapuskaa parhaimmillaan.

Ensimmäistä kertaa Vammalan torilla päästään maistelemaan monenlaisia ruokia aina Kaukoidän eksottisista makuelämyksistä supisuomalaisiin Savon perinneruokiin – ja kaikkea siltä väliltä.

Street Food-festivaalit tuo tuulahduksen kansainvälistä meininkiä suoraan Sastamalan sydämeen, uudistetulle torille. Kaksipäiväinen tapahtuma on parhaillaan käynnissä, ja se kestää tämän viikon tiistaista keskiviikkoon, eli  5.9-6.9.

Tapahtuma alkaa kumpanakin päivänä kello 11 ja jatkuu aina kello 19 saakka.

Pilvisestä, sadetta enteilevästä säästä huolimatta puolilta päivin torilla oli mukavasti vipinää.

Torilla voi siis käydä nauttimassa vaikkapa lounaan, tai ostaa herkkuja mukaan kotiin. Sinne on mukava suunnistaa lastenkin kanssa, sillä festivaalien ajan paikalla on myös pomppulinna ja liukumäki.

Torille on kaivattu erilaisia tapahtumia, joten Street Food-festivaali on erittäin tervetullut tapahtuma sekä paikallisille, että Sastamalassa vieraileville.

Kannattaa siis suunnata askeleet kohti toria ja nauttia makujen monimuotoisesta maailmasta sekä iloisesta toritunnelmasta.

Thairuokaakin torilla on saatavana.
Katoksen alla pieni sateenripsautuskaan ei ruokailijoita haittaisi.
Pomppulinna ja liukumäki kutsuvat lapsia hauskanpitoon.