Alun perin Annika Kiikalan, 21, piti tehdä vuohitalouteen erikoistuneella Peevon tilalla vain koulun työssäoppimisjakso. Hän oli tuolloin 17-vuotias ja opiskeli maatalousalan perustutkinnon eläintenhoitajalinjalla Kokemäellä.
”Vuohet kuitenkin veivät mennessään ja jäin sille tielle. Kuten näkyy, täällä ollaan edelleen”, naurahtaa Annika.
Siinä kävi lopulta niin, että harjoittelijasta tuli tilan uusi omistaja ja yrittäjä. Opinnot hän toki suoritti loppuun, ja valmistui ammattiinsa helmikuussa 2020, jonka jälkeen alkoi työskennellä karjanhoitajana tilalla.
Peevon tilan maatalousyrittäjänä on aiemmin toiminut Erkki Väisänen, joka on tehnyt pitkän ja merkittävän uran suomenvuohen jalostuksen, säilyttämisen sekä lähiruokatuotannon saralla. Nyt edessä odottavat ansaitut eläkepäivät, ja Erkki luovuttaa mielellään viestikapulan eteenpäin.
”Teemme edelleen erittäin tiivistä yhteistyötä Erkin kanssa, ja hän on auttanut minua hyvin alkuun”, Annika kertoo.
Peevon tilalla Sastamlalan Keikyässä on kaikkiaan 400 vuohta, joista lypsäviä kuttuja on 300. Kun pääsen lämpimään navettaan, kutut ovat juuri asettuneet lypsykoneisiin ja tarkkailevat meitä valppaasti. Kun lypsy on ohi, ne päästetään pihattoon, jossa niillä on tilaa temmeltää.
Haluan päästä katsomaan, millainen meno pihatossa on, ja lähdemme tutustumaan tiloihin.
Pujahdamme pihaton puolelle, ja vuohia on tosiaan paljon. Annika kertoo tuntevansa ne nimeltä.
”Ainakin suurimman osan”, hän sanoo.
Katselen vuohilaumaa ja mietin, miten voi oppia kaikkien noiden satojen eläinten nimet ulkoa. Huomaan kuitenkin hetken tarkkkailtuani, että ne kaikki ovat aivan omanlaisiaan persoonia – ja jos niiden kanssa on päivittäin tekemisissä, niin kyllä ne varmasti oppii tuntemaan.
Seison keskellä pihattoa eläinten ruokintapöydällä, ja kaivan kamerani esiin. Tuttavalliset ja sosiaaliset vuohet yrittävät aidanraoista haukata kameralaukkua, ja ehtivätkin jo maistaa sen läppää parista kohtaa – kunnes huomaan tilanteen, ja saan laukun pelastettua.
Mikä Annikaa erityisesti kiehtoo vuohissa?
”Ne ovat persoonallisia, kekseliäitä, uteliaita ja fiksuja. Ja ne oppivat äkkiä avaamaan jos minkälaiset lukot ja säpet, niin että niihin pitää tehdä kaikenlaisia virityksiä, etteivät vuohet pääse karkaamaan. Ne myös kiipeilevät mielellään”, Annika luonnehtii.
Sen lisäksi, että vuohet ovat vekkuleita otuksia, ovat ne myös sangen hyödyllisiä. Sastamalan joka kylästä – lisäksi muualtakin Pirkanmaan ja Satakunnan alueelta hyvin varustetuista elintarvikeliikkeistä saa Peevon tilan herkullista kutunjuustoa. Se on lähiruokaa, jos mikä. Jälleenmyyjiä on kaikkiaan nelisenkymmentä ja tilan pienjuustolasta voi tilata tai ostaa tuotteita myös suoraan.
Myynnissä on keskirasvaista vuohentuorejuustoa, kahta erilaista salaattijuustoa, ricottaa ja valutettua aitoa kuttujogurttia sekä maitopohjaista kosmetiikkaa. Lisäksi Peevon tila toimii sopimustuottajana Juustoportille, joka jalostaa tilan maidosta korkealaatuisia, kypsytettyjä juustoja.
”Minulle on tärkeää, että eläimet voivat hyvin. Siihen haluan panostaa. Pihatossa ne saavat olla vapaasti. Tulevaisuudessa toivon, että saan järjestettyä tilat siten, että niille on ympärivuotisesti mahdollisuus ulkoiluun ja lisää kiipeilymahdollisuuksia”, Annika haaveilee.
Eläinrakkaana ihmisenä hänelle eläinten hyvinvointi on ykkössijalla, ja yrittäjänä hän tietää myös, että hyvin hoidettu eläin myös tuottaa paremmin.
”Tyrväällä on aina arvostettu kutunjuustoa, täälläpäin muutenkin se on ihan perinteinen herkku. Itsekin olen aina pitänyt siitä, söin sitä varmaan jo parivuotiaana”, mainitsee Annika.
Nuoren naisen hyppääminen tilan johtoon oli suuri askel, ehkä joidenkin mielestä jopa hurja loikka.
”Kyllä se välillä itsestäkin on aika hurjalta tuntunut”, Annika myöntää.
”Navetalla kyllä tiedän pärjääväni, siellä eläinten keskellä olen kuin kotonani. Toinen juttu on sitten nämä hallinnolliset asiat. Niihin on ollut opettelemista ja totuttelemista.”
Hyvää opastusta Annika on kuitenkin saanut edelliseltä tilanpitäjältä.
”Erkki on kyllä neuvonut ja opastanut minua kaikessa, hänen puoleensa voin aina kääntyä kaikissa asioissa”, Annika kiittelee.
Peevon tilalla työskentelee tällä hetkellä yksi kokoaikainen ja yksi osa-aikainen työntekijä yrittäjän itsensä lisäksi.
”Siskoni Alisa on mukana välillä auttelemassa, hän on innokas tekemään lypsyhommia. Puolisoni Ollikin auttelee mielellään aina kuin suinkin ehtii.”
Tilan tulevaisuuteen Annika suhtautuu luottavaisesti. Sama tila on pyörinyt 1600-luvulta lähtien ja kokenut monenlaisia vaiheita. Kokonaan vuohitalouteen tila siirtyi vuonna 2005.
”Haluan edelleen kehittää toimintaa ja uskon, että ihmisiä kiinnostaa lähiruoka jatkossakin – ehkäpä vielä enemmän kuin aikaisemmin. Ihmiset ovat havahtuneet siihen, kuinka tärkeää Suomessa omavaraisuus ruuantuotannossa ja maataloudessa on.”
