Alueviestin lukijamatka vuorten, vuonojen ja vesiputousten Norjaan tarjoili huikeita maisemia – Geiranger oli unelmien täyttymys

Yhteiskuvassa maisematie 55:llä, Norjan maanteiden korkeammalla kohdalla oltiin noin 1,5 kilometrin korkaudella.

Elokuun viimeisenä tiistaina Alueviestin lukijamatkalaiset lähtivät reissulle Norjan kauniisiin maisemiin, ja pääkohteena oli upea Geiranger. Bussi poimi matkalaisia kyytiin Tampereelta, Nokialta, Sasstamalasta ja Huittisista, Turun satamassa Lauhamon bussin kyytiin nousi myös oppaamme Minna Saarinen.

Oppaamme Minna Saarisen ansiosta pitkätkään ajomatkat eivät tuntuneet pitkästyttäviltä, sillä saimme nauttia aimo annoksen sekä kevyempää viihdettä, että painavaa asiaa niin historiasta, luonnosta kuin ilmastonmuutoksestakin.

Itämeren ylitimme Viking Gracen kyydissä ja aamulla Tukholmassa hyppäsimme jälleen tuttuun bussiin ja aloitimme matkan kohti ensimmäistä etappia, Lillehammeria. Siellä kävimme katsastamassa Lillehammerin Olympialaisista tutut hyppyrimäet ja majoituimme. Hotelli-illallisen jälkeen oli vielä aikaa tutustua tuohon viehättävään pikkukaupunkiin omin päin.

Aamiaisen jälkeen matka jatkui kohti Geirangeria. Ringebussä poikkesimme tutustumassa perinteiseen norjalaiseen sauvakirkkoon, joita on jäljellä enää 28. Sauvakirkot edustavat ainutlaatuista puutyöarkkitehtuuria Norjan kristinuskon alkuajoilta. Taitavat salvokset ja puuleikkaukset ovat periytyneet kirkkorakentamiseen viikingeiltä.

Ringebun sauvakirkko
Sisällä kirkossa

Ringebusta matkamme jatkui legendaariselle Peikon polulle. Mutkaisella, kapealla tiellä kuljettajamme Jouko Myllyniemen ajotaidot todella testattiin, sillä bussimme oli nippa nappa sitä kokoluokkaa, joka vielä saa tietä kulkea. Peikkoa emme tavanneet, mutta maisemat saivat huokailemaan.

Neulansilmämutkissa Peikonpolulla. Kuva: Leena Myllyniemi.
Päästyämme Peikonpolun yläpäähän lähdimme kävellen ihailemaan upeita maisemia.

Lyhyen lauttamatkan Linge-Eidsdal jälkeen laskeuduimme lähes yhtä huikeaa Kotkanpolkua pitkin Geirangeriin, keskelle satumaisemaa. Ei ihme, että alue on päässyt luontoarvojensa ansiosta Unescon maailmanperintölistalle. Vuonon pohjukassa oleva Geirangerin kylä on Hurtigruten-laivareitin ja monen luksusristeilijän vakiopysäkki.

Geirangerin vuono iltahämärässä.

Majoittauduimme Hotelli Unioniin, jossa vietimmekin kaksi yötä. Paitsi että hotellista avautui postikorttinäkymä suoraan Geirangerin vuonoon, sen fasiliteetit olivat muutenkin hienot. Saunan lisäksi spa-osastolta löytyi sisäuima-allas, ja ulkoa vielä toinen. Ja ne illalliset: rapujakin löytyi montaa sorttia, ja jälkiruokia oli tarjolla neljässä pöydässä. Onneksi hotellin välittömästä läheisyydestä löytyi hyviä kävelyreittejä.

Näkymä hotellin terassilta oli kuin postikortti.

Geirangerissa ollessamme ajelimme myös 1500 metrin korkeuteen Dalsnippan näköalapaikalle, jossa olimme kirjaimellisesti pilvien yläpuolella, mutta onneksi maisema aukeni edes hetkeksi. Tähän saa Norjassa tottua: yhtäkkiä voi aurinko pyyhiä pilvet tieltään ja paljastaa unelmien maiseman, mutta yhtä äkkiä se taas voi peittyä pilviin.

Dalsnippan näköalapaikalla olimme pilvien yläpuolella. Kaukana alhaalla siintää Geirangerin vuono.

Kun vielä pääsimme parin tunnin risteilylle yhdelle Norjan kauneimmista vuonoista, päivämme oli täydellinen.

Lauantaiaamuna jätimme Geirangerin ja ajelimme Lomiin, josta edelleen matkailutielle 55. Se on äänestetty Norjan parhaaksi matkailutieksi, enkä enää ihmettele miksi. Bussissa kuului vähän väliä ihastuneita huudahduksia matkatessamme Skandinavian korkeimmilta vuorilta Norjan suurimman jäätikön, Josterdalsbreen viertä ja Sognevuonon rantaa myötäillen.

Norja on automatkailijan unelmamaa

Sognevuono on Norjan pisin, ja maailman toiseksi pisin vuono. Ylitimme vuonon lautalla, ja jatkoimme yöksi Tisleidaleniin.

Sognevuonon ylitys lautalla.

Ruuhkaa maantiellä. Lampaiden lisäksi välillä lehmiäkin.

Sunnuntaina jätimme hyvästit Norjan kauniille maisemille ja ajelimme yöksi Ruotsin Karlstadiin, josta edelleen maanantai-iltapäiväksi Tukholman satamaan. Silja Symphony -laivalla saimme vielä kuin pisteenä iin päälle nauttia kannella liki helteisestä säästä ja katsella auringon laskua Itämereen.

Bussin mittariin kertyi matkamme aikana noin 2700 kilometriä, mutta Minna-oppaamme ansiosta pitkätkään ajomatkat eivät tuntuneet pitkästyttäviltä. Saimme nauttia aimo annoksen sekä kevyempää viihdettä, että painavaa asiaa niin historiasta, luonnosta kuin ilmastonmuutoksestakin. Tiedätkö, miten merkittävä mies oli Fridtjof Nansen? Me matkalla mukana olleet tiedämme nyt hänestäkin lähes kaiken.

Norja; vuonojen, vuorten ja vesiputousten maa.