Jari Andersson Vieraskynä-kirjoituksessaan: Hyvinvointialue ravistelee rakenteita

Jari Andersson. Kuva: Alueviestin arkisto.

Tällä hetkellä käydään vilkasta keskustelua hyvinvointialueiden rakenteellisista muutoksista. Työ on valtaisa ja koskee suurinta osaa asukkaistamme. Sote-alan muutostyötä on tehty vuosikymmeniä. Silloin kunnat olivat vastuullisia järjestäjiä. Tällä hetkellä haastetta lisää se, että osassa hyvinvointialueemme kunnista ei ole tehty tarvittavia muutoksia ja esimerkiksi huomioitu väestöpohjavelvoitteita.

Jatkossa palvelut jatkossa suunnitellaan ilman kuntarajoja. Vaikutukset ovat erilaisia riippuen osaltaan siitä, miten kunnat ovat lakisääteisiä velvoitteita aiemmin hoitaneet.

Uudistuksista kirjoitettu uutisointi on ollut osin kohuhakuista eikä aina ole perustunut faktoihin. Vähintään suunnitelmia on ymmärretty väärin. Jostakin syystä on haluttu niin sanottuja klikkiotsikoita. Tämä on johtanut väärinymmärryksiin muun muassa sen osalta, että palvelut olisivat loppumassa joiltain alueelta kokonaan.

On huomioitava, että muutosten toimeenpanoa on vaiheistettu usealle vuodelle, jopa vuoteen 2035 asti. Palveluja samalla uusitaan siten, että palvelut voidaan turvata jatkossakin.

Toimeenpano edellyttää tiivistä yhteistyötä henkilöstön ja alueen väestön kanssa. Kunnilla ja Pirhalla on monia yhteisiä rajapintoja, joissa yksin ei voi menestyä. Työllisyyden hoito, oppilas- ja opiskelijahuolto, sosiaalityö ja kaavoitus ovat alueilla, joilla on tehtävä hyvin tiivistä yhteistyötä.

Osavuosikatsaus osoittaa sen, että hyvinvointialueen osalta toiminnot on saatu pidetty kohtuullisella tasolla. Haasteita on edelleen asiakaslaskutuksissa ja laskujen hyväksynnässä. Myös Pirhan nettisivut ovat jatkuvan kehittämistyön alla. Yhteystietojen saatavuutta ja asiakasohjausta parannetaan.

Talousluvut ovat huolestuttavat. Heinäkuussa alijäämää oli 35 meur, ennuste joulukuun loppuun mentäessä on 95 meur. Syksyllä tulevat maksuun palkankorotukset sekä asiakaspalvelujen hintatarkistukset, jotka ovat noin 10% luokkaa. Valtio korjaa rahoitusta 14 meur. Tämä osaltaan helpottaa tilannetta. Kuitenkin ikäihmisten ja vammaisten palveluissa ylitystä on noin 80 meur.

Jotta talous saadaan tasapainotettua, on tehtävä välittömiä muutoksia. Vuoden 2024 talousarvion on oltava jo ylijäämäinen, sillä kuluvan vuoden alijäämä on korjattava seuraavan kolmen vuoden aikana.

Palvelurakennetyö on käynnistynyt. Ostopalvelusopimukset käydään läpi tarkoin. Vuokratyövoiman käytön osalta on tehtävä myös päätöksiä. Nyt on jo linjattu, että vuokratyövoiman käyttöä pyritään vähentämään. Vuokratiloja on paljon, niitä on karsittava mahdolisuuksien mukaan. Hankintoja on priorisoitava. Konserniyhtiöt on valjastettava säästötalkoisiin. Lisäksi henkilöstömenoihin sekä hankintojen ostoihin on paneuduttava todella tarkoin.

Lopuksi tärkeä tietoa Purteen liittyvästä uutisoinnista. Kenelläkään Pirhan hallitustyöskentelyyn osallistuvilla ei ole vähäisintä tietoa siitä, että toiminnot olisivat loppumassa. Se on tiedossa, että henkilökuntaa on vaikea saada. Kuitenkin ehdoton fakta on se, että palvelutarve on suuri ja Purren toiminnoille ja tiloille on jatkossakin tarvetta.

Kirjoittaja on Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen ja Sastamalan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.