
”Pitkä prosessi tämä on ollut, mutta vihdoin viimein alkaa näyttää siltä, että rakentaminen nytkähtää liikkeelle”, Satakunnan koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Isokallio hymyilee.
Sataedu on jo pidemmän aikaa suunnitellut logistiikka-alan koulutuksen siirtämistä uusiin tiloihin Huittisissa.
Uuden tilan löytyminen ei ole käynyt aivan yksinkertaisesti, sillä kuljetusalan koulutus vaatii esimerkiksi reilusti asfaltoitua pihaa ajoharjoituksia varten.
”Kaupunki teki kanssamme hienoa yhteistyötä, kun ensin yritimme kartoittaa olemassa olevia tiloja. Kuljetuskaluston näkökulmasta sopivia rakennuksia olisi ollut, mutta sellaista kokonaisuutta ei löytynyt, että pienillä muutostöillä samaan yhteyteen olisi ollut mahdollista saada opetuskäyttöön soveltuvia tiloja”, Isokallio kertaa projektin taustoja.
Tästä syystä seuraavaksi kartoitettiin tarpeisiin sopivia tontteja.
Sopiva paikka löytyi lopulta Kaharilasta, aivan valtatie 2:n kupeesta, mistä kaupunki hankki viiden hehtaarin alueen ostamalla maata neljältä maanomistajalta ja tekemällä yhden maanomistajan kanssa tontinvaihdon.
Tonttikauppa kaupungin ja Sataedun välillä allekirjoitettiin tammikuussa.
Sataedu rakennuttaakin itse
Elokuussa Sataedun yhtymähallitus hyväksyi esityksen uuden oppilaitoksen rakentamistavasta.
Vielä tammikuussa Isokallio kaavaili, että oppilaitokselle etsitään rakennuttaja, jonka kanssa Sataedu solmii pitkän vuokrasopimuksen. Nyt rakentaminen on kuitenkin päätetty pitää omissa käsissä ja rakentamishanke kilpailutetaan KVR-urakkana tai jaettuna urakkana.
”Tavoite on, että lopputulos on sama kuin alun perin suunniteltiin, mutta matka erilainen. Ajatuksenamme on rakennuttaa oppilaitos itse, mutta myydä se sitten pääomasijoittajalle niin että solmimme tiloihin pitkän vuokrasopimuksen.
Minulla on vahva usko, että tällainen pääomasijoittaja löytyy, sillä julkisen sektorin toimijat ovat hyviä ja luotettavia vuokralaisia”, Isokallio toteaa.
Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa heti, kun rakentaja on kilpailutettu ja kaupunki on saanut alueen kunnallistekniikan valmiiksi.

13,7 miljoonan euron investointi
Rakentajan lisäksi yhtymähallitus on käynnistänyt rakennuttajakonsultin ja pääsuunnittelijan kilpailutuksen.
”Hankkeen kustannusarvioksi on hyväksytty aiemmin tehtyjen luonnossuunnitelmien perusteella 13,7 miljoonaa euroa. Perustamiskustannukset on laskettu Haahtela-kustannuslaskentaohjelmalla”, Isokallio kertoo.
Oppilaitoksen on suunniteltu valmistuvan vuonna 2026.
”Yhtymähallitus on päättänyt, että oppilaitos rakennetaan ympäristömerkki Joutsenmerkin ehtoja noudattaen”, Isokallio kertoo.
Joutsenmerkityiltä rakennuksilta vaaditaan energiatehokkuutta ja niiden on päästävä A-energialuokkaan. Rakentamisessa käytettyjä rakennusmateriaaleja ja kemikaaleja valvotaan.
Joutsenmerkki takaa, että rakennuksessa on hyvä sisäilma sekä ilmanvaihto ja runsaasti päivänvaloa. Vaatimuksia on asetettu myös rakennusprosessille sekä rakentamisen laadunhallinnalle.
”Sataedu on toiminut vastuullisen ja kestävän ammatillisen koulutuksen, VASKI-hankeen pääkoordinoijana, joten olisi perin outoa ellemme itse toimisi, kuten vetämässämme hankkeessa on tavoiteltu.
VASKI-hankkeen tavoitteita ovat kestävä ja vastuullinen toimintaa sekä vihreän siirtymän edistäminen, joten haluamme tietenkin painottaa näitä asioita myös omassa isossa investoinnissamme.”
Isokallion mukaan tämä tulee näkymään rakennushankkeessa esimerkiksi rakennusmateriaali- ja lämmitysenergiavalinnoilla.
”Meillä on tämän hankkeen suhteen menossa nyt hyvä tekemisen meininki. Oppilaitokselle on löytynyt ihanteellinen paikka ja yhteistyö kaupungin kanssa on hyvää. Hienoa, että nyt olemme tässä vaiheessa, että näkyviäkin asioita alkaa hiljalleen tapahtua”, Isokallio iloitsee.