
Lauttakylän koulun rakennustyöt etenevät aikataulussa.
Huittisten kaupungin rakennuspäällikkö Arto Suuniitty kertoo, että koulu luovutetaan tilaajalle suunnitelman mukaisesti tammikuun viimeisenä päivänä.
”Kesän aikana työmaalla saatiin valmiiksi ulkoseinien rappaukset, vesikatot, ikkunoiden ja ovien asennukset sekä sisäpuolella lattioiden valut ja seinien rakentamiset”, Suuniitty kertoo.

Tällä hetkellä töitä tehdään etenkin ulkoseinien sisäpuolella. Suuniityn mukaan parhaillaan käynnissä on muun muassa maalaus- ja matotus sekä muita pinnoitustöitä.
”Lisäksi olemme päässeet jo kalustamis- ja varusteluvaiheeseen eli sisätiloissa alkaa hiljalleen näyttää valmiilta.”
Talotekniikkatöiden osalta tehdään varustelu- ja päätelaitetöitä. Seuraavaksi talotekniikan laitteet säädetään ja koekäytetään.
”Paljon puuhataan myös ulkona, sillä parasta aikaa tehdään piha-alueiden varustelua ja pintatöitä. Lisäksi piha-alueen aita-asennukset ovat käynnissä”, Suuniitty kertoo.

Kuva YIT
Ennen koulun luovuttamista sekä varustelu- ja kalustetyöt että maalaus ja pinnoitustyöt pitää saada valmiiksi. Lisäksi edessä on loppusiivous.
”Myös piha-alueiden rakenteet ja varusteet tehdään täysin valmiiksi ennen kuin uudet koululaiset pääsevät temmeltämään ulkona”, Suuniitty toteaa.
Jotain tehtävää jää kuitenkin vielä keväällekin.
”Se paikka, missä työmaaparakit tällä hetkellä ovat, pitää pintasorata vasta keväällä. Lisäksi as falttialueiden maalaukset, esimerkiksi parkkiruudut jäävät ensi vuoteen, siihen aikaan, kun lumet ovat sulaneet ja lämpöä on riittävästi”, Suuniitty sanoo.