Kiikoisissa näkyvä yhteisöllinen televisio kansainvälisen hankekilpailun finaaliin

Televisio, kaukosäädin
Television kaukosäädin. Kuva: Pixabay.

Pohjois-Satakunnan Alue-TV on valittu Suomesta ainoana Euroopan hankekilpailun finaaliin. Tarkoituksena on edistää valokuidun käyttöä ja sen monipuolista hyödyntämistä innovatiivisissa digitaalisissa ratkaisuissa.

“Hankkeen ansiosta Pohjois-Satakunnassa on nyt kaksi paikallista televisiokanavaa, joiden sisällön tuottavat alueen asukkaat ja yhteisöt itse”, kertoo Pohjois-Satakunnan Seutuverkon toimitusjohtaja Jukka Ehto.

Kanavat näkyvät Sastamalassa Kiikoisissa ja Porissa Laviassa sekä Kankaanpäässä, Pomarkussa ja Jämijärvellä. Ne saavuttavat kotitaloudet, joilla on Pohjois-Satakunnan Seutuverkon internet- ja televisiopalvelut.

Leader Pohjois-Satakunta ja Satakunnan ELY-keskus myönsivät vuonna 2021 alkaneelle maaseudun kehittämishankkeelle 37 000 euron rahoituksen.

Kilpailu ratkeaa 21. marraskuuta.