Kitka ja Marjo Iso-Jaakkola ovat vuosien varrella ilahduttaneet monia ihmisiä vierailemalla palvelukodeissa, kouluissa ja muissa kohteissa.
Kesäisin kaksikkoa on voinut nähdä myös Punkalaitumella Yli-Kirran talonpoikaismuseolla. Joitakin keikkoja yksityishenkilöillekin he ovat tehneet, kuten kuljettaneet hääpareja juhlakärryillä.
Hiljakkoin Marjo oli yhteydessä Alueviestin toimitukseen, ja kertoi yllättäviä – ja surullisia uutisia.
”Huomasin yhtenä päivänä, että Kitka makaa tarhassa. Se oli lokakuun alkua ja sinä päivänä naapurin kaksi hevosta oli karannut. Ne tulivat meille, ja juoksentelivat pihassa”, Marjo kertaa tapahtumia.
”Muut hevoset olivat korvat tötteröllä vierailijoita tuijottamassa aidan vierellä, mutta Kitka ei liikkunut mihinkään. Tajusin heti, että se ei ollut kunnossa.”
Marjo kiiruhti hevosen luokse, ja mietti voisiko sillä olla ähky.
”Sillä oli toissa talvena ähky. Silloin se meni niin pahaksi, että se jouduttiin leikkaamaan hevosklinikalla.”
Huolestunut Marjo soitti heti eläinlääkärille – useammallekin.
”Siinä meni tunti, ennen kuin sain ketään kiinni”, Marjo kertoo.
”Aika nopeasti sen jälkeen eläinlääkäri kuitenkin pääsi paikalle.”
Lisäksi hän talutteli hevosta ja yritti juottaa sille vettä – se on perusähkyn hoitoa.
Kokenut eläinlääkäri vahvisti tutkimusten jälkeen ähkydiagnoosin.
”Kaikki mahdollinen tehtiin, kuljettelin sitä jopa kopissa auton perässä töyssyisiä teitä – joskus sekin saa suoliston toimimaan. Kävin maneesilla juoksuttamassa sitä sekä varsojen kanssa että ilman – ja kaikkea muutakin yritettiin”, Marjo huokaa vaikeita päiviä muistellessaan.
Eläinlääkäri kävi kaksi kertaa vuorokaudessa tekemässä hoitotoimenpiteitä, antamassa kipulääkettä ja tarkistamassa hevosen tilan.
”Sain paljon apua ja tukea – suuri kiitos naapureille ja ystäville, jotka auttoivat minua”, Marjo kiittelee.
”Kuusi vuorokautta siinä meni, Kitka oli sinnikäs – ehkä se sinnitteli varsojen, lauman ja minunkin takiani. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Elimistö alkoi antaa periksi. Kitka oli ollut ”liian hyväkuntoinen” lopetettavaksi, mutta ähkyn jatkuessa se alkoi muuttua kivuliaaksi. Vatsa kaasuntui ja turposi, sen oli todella vaikea olla.”
Lopetuspäätös sen jälkeen, kun kaikki muut konstit oli kokeiltu, oli lopulta helpotus.
”Ei ollut mitään tehtävissä, se oli päästettävä kärsimyksistään. Toinen leikkauskaan ei tuntunut järkevältä ratkaisulta. Jos on ähkyn takia jo kerran leikattu, uusintaleikkaus on aina riski – eikä siitä välttämättä ole mitään apua.”
Leikkaukset ovat myös hyvin kalliita toimenpiteitä.
”Maksettavaa on jäljellä vielä edellisestäkin, koska jouduin lainaamaan sitä varten rahaa.”
Niinpä vuorokausien taistelun jälkeen Kitka päästettiin vihreämmille laitumille.
”Se oli minulla alusta saakka, 22 yhteistä vuotta saimme viettää. Yli puolet elämästäni olen jakanut sen kanssa”, 42-vuotias Marjo sanoo surullisena.
Entä sitten varsat, Uhmamieli – joka jo kerran menetti äitinsä ja Kitkan oma varsa Hoksnokka?
”Oli onni onnettomuudessa, että niillä on toisensa. Niillä on sen verran ikää, että ne saadaan jo hoidettua ilman emääkin”, kertoo Marjo.
Varsat pääsivät samaan talliin, ne muuttivat Uhmamielen omistajan Elina Koveron tallille.
”Siellä ne saavat vielä yhdessä kasvaa. Ensi vuoden syksynä Hoksnokka siirtyy Lappiin omalle omistajalleen Päivi Hiukalle. Sille on suunniteltu vaellushevosen uraa.”
Haikeasta olosta huolimatta Marjo on onnellinen monista hyvistä muistoista rakkaan hevosensa kanssa.
”Se ilahdutti minun lisäkseni niin monia muitakin. Välillä on tullut kyselyitä kärryajelutuksista, ja olen joutunut kertomaan, että Kitkaa ei enää ole”, Marjo sanoo hiljaa.
”Yksi sen jälkeläinen, kolmevuotias Väiski-ruuna minulla on. Siitä toivon sille seuraajaa, ”Kitka-kakkosta”, se on olemukseltaan hyvin samankaltainen.”
Marjo järjestää sunnuntaina 12.11. Pehulan vanhalla puukoululla Keikyässä isänpäivän PopUp-munkkikahvilan, joka on samalla Kitka-cafe, ja esillä on lehtileikkeitä ja valokuvia hevosesta.
