Sastamalan Keikyässä ja Kiikassa järjestettävä Yllätysten Yö tarjosi jälleen nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. Perjantai-ilta oli pimeä ja sateinen, mutta väkeä oli silti mukavasti liikkeellä.
Eri puolilla entisen Äetsän alueella oli myyjäisiä, herkuttelumahdollisuuksia ja kiinnostavaa ohjelmaa yhteensä yli kolmessakymmenessä kohteessa.
Vauhdikkainta meno oli Äetsän koulun temppuradalla sekä Pehulan koulun mustassa meressä.
Tapahtuma huipentui jälleen jo perinteeksi muodostuneeseen ilotulitukseen Pehulassa.
Yllätysten Yön loivat useat paikalliset yhdistykset, yhteisöt, yritykset ja yksityishenkilöt. Tapahtumajärjestelyissä on vahvasti mukana myös Sastamalan kaupungin kulttuuripalvelut.
Sivuston toiminta edellyttää toiminnallisia evästeitä.
Analytiikkaevästeet
Voimme kehittää sisältötarjontaamme, kun tiedämme mitä sisältöjä luetaan.
Mainosten raportointievästeet
Emme välitä henkilötietojasi eteenpäin mainostajille, mutta raportoimme heille mainosten anonyymeja näkyvyystietoja esimerkiksi siitä, kuinka moni näki mainoksen ja kuinka moni klikkasi mainosta.