Mistä on kyse, jos joku heppuloittee tai kronkkeloittee? Mitä on elskappi? Entäs selkämunat? Millainen ihminen on iileskotti?
Jos et tiedä, mutta haluaisit tietää, voi avun löytää vaikkapa viime viikolla julkaistusta Tyrvää-Suomi-sanakirjasta. Uusi kirja pitää sisällään yli 10 000 sanaa selityksinensä. Sanat on muistellut ja koonnut Sastamalan Opiston Tyrvään kiälen piiri. Kirjan kustantaja on Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistys.
Kielipiirin vetäjä ja kirjan toimittaja Matti Valtteri Lehtinen kertoo, että julkaisu eroaa Kustannusliike Warelian aiemmin julkaisemasta kaksiosaisesta sanakirjasta sillä tavoin, että nyt painopiste on uudemmassa kielessä.
”Me olemme keskittyneet 1900-luvun sanoihin. Paljon on sellaisia sanoja, joita puhekielessä nykypäivänäkin kuulee. Sanastoa on tässäkin kirjassa kaikilta elämisen osa-alueilta”, Lehtinen selvittää.
Vuosikymmenten räknäilyt
Lehtisen mukaan Tyrvään kiälen piiri aloitti kokoontumisensa Vammalan Opiston senaikaisessa konttorissa, entisessä Ojansuun talossa vuonna 2001. Samaisessa huushollissa oli Heikki Ojansuu jo vuonna 1895 koonnut ja kirjoittanut muistiin 14 000 täkäläistä sanaa. Tämä sanankeruu oli pohjana Warelian julkaisemalle sanakirjalle.
Millaisia projekteja aiemmat Tyrvään murteen sanojen kirjaamiset ja julkisaattamiset ovat olleet – sitä tämä artikkeli ei kerro, mutta tiedossa on, että uusi kirja on syntynyt parinkymmenen vuoden aikana muisteluiden, keskustelujen ja väittelyiden tuloksena. Ja ilon kautta.
”Piirisä om praatattu, pränkätty ja kuultu naurumprekotusta”, kiteyttää Lehtinen.
Kielipiiriin on vuosien varrella osallistunut kaikkiaan 60 intomielistä paikallisen kielen harrastajaa. Lehtisen mukaan joillakin oli jo piiriin tullessansa mukana pitkä lista murresanoja.
Mikä on murresanoista mieluisin?
Kirjan julkistusta juhlistettiin Pukstaavissa viime viikolla. Paikalla olleista kirjantekijöistä moni pohti omaa murresanasuosikkiaan.
Pentti Siltanen valitsi sanan krookka. Se tarkoittaa koukkua, väkästä sekä varrellista koukullista työvälinettä, esimerkiksi pernakrookka. Voipa se olla myös kaivoämpärin koukullinen nostovarsi.
Liisa Ojalan suosikki on kuija, joka tarkoittaa asiayhteydestä riippuen sanaa kuinka tai miten.
Asko Suontausta piti pronttoon puolia. Pronttoo meinaa säilytyspaikkaa ja varastoa, esimerkiksi aittaa tai vinttiä.
Liisa Jokinen valitsi sanan trupsas.
”Siitä meille kehkeytyi oikein kunnon väittely”, Jokinen kertoi. Lopulta ylös kirjattiin, että trupsas on ruoho- tai kukkatupsu, mätäs tai pieni pensas.
Katselmuksen perusteella yksi sana on kuitenkin ylitse muiden ja se on ernomane, jonka mainitsi useampi piiriläinen.
”Ernomane kelpaa moneen tilanteeseen. Merkitystä on sillä, miten sanan lausuu. Se voi tarkoittaa erikoisen hyvää tai erikoista ja poikkeuksellista. Arvosteltaessa kielteiseen sävyyn sillä voi tarkoittaa myös tyhmää, saamatonta tai hullua. Eli voi ihmetellä, kehua tai haukkua”, kuuluivat perustelut.
”Välillä sellaista sohloomista”
Mitkä ovat piiriläisten tunnelmat, kun vuosien pakerrus on tullut päätökseen?
”Haikea olo. Välillä on naurettu niin, että vatsaan sattuu. Kinattukin on, mutta käsirysyyn saakka ei ole päästy”, Liisa Ojala tuumi.
”Sanotaan, ettei kukaan ole prohveetta omalla maallaan, mutta Matti Valtteri on, kun keksi aikanaan perustaa tällaisen piirin opistolle. Pirun hauskaa meillä on ollut. Ja välillä sellaista sohloomista”, Pentti Siltanen totesi.
