
Sastamalan seurakunta laittanee Leiriahon myyntiin. Kiinteistö sijaitsee Kiikassa Kiimajärvellä.
Kokonaisuuteen kuuluu päärakennus keittiö-, ruokailu- ja kokoontumistiloineen, viisi majoitusaittaa, kappeliaitta, peliaitta, varasto, wc ja sauna.
Leiriaholle tehtiin viime syksynä terveydensuojelun valvontasuunnitelman mukainen tarkastus. Loppuraportissa on tuotu esiin rakennuksiin liittyviä puutteita.
Varaston sisäkatossa on silminnähtävää mikrobikasvustoa. Käymälän lattiamateriaali on rikki molemmissa tiloissa lattiakaivon ympärillä ja tästä pääsee kosteutta rakenteisiin. Pesuhuoneen rakenteissa on silminnähtäviä home- ja lahovaurioita. Sauna- ja pesutilat eivät ole helposti puhtaanapidettäviä eivätkä täytä terveydensuojelulain mukaisia vaatimuksia.
Leiriaho on ollut käytössä vain kesäisin. Varauksia ei ole enää otettu tälle vuodelle. Käytön jatkamista ilman toimivia wc- ja peseytymistiloja pidetään mahdottomana.
Kirkkoneuvostolle esitetään, että seurakunnan talousjohtaja valtuutetaan valmistelemaan Leiriahon myynti ja allekirjoittamaan toimeksianto soveltuvaksi arvioimansa välittäjän kanssa.