Jenkkiautot ovat valloittaneet Olli Komeron – ”Siipiautot olivat nuoruuden haave”

Herkullisen keltainen Pontiac Firebird Formula 400 kuvattuna kevätauringossa. Kuva: Olli Komero

Vakuuttava mylväisy konepellin alla, kun V8-moottori jyrähtää käyntiin.

Ja se muotoilu.
Ne ovat ne jutut, mitkä alan harrastajaa Olli Komeroa jyhkeissä, vanhoissa jenkkiautoissa kiehtoo.

Ja tietysti muistot nuoruudesta, jolloin autokuume oli korkeimmillaan.
”Siipiautot olivat nuoruuden haave”, Komero hymyilee ja palaa ajassa taaksepäin – muistoihin.

”Isäni ei ollut niinkään jenkkiautoharrastaja, vaan niiden käyttäjä. Siitä se kipinä kai itselläkin lähti. Isä osti jouluna vuonna -65 Dodge Dartin vuosimallia -66, uusi malli tuli tavan mukaan esittelyyn jo syksyllä. Kyseinen auto on nykyään veljeni omistuksessa museorekisteröitynä”, kertoo Komero.

”Itse ostin ensimmäisen oman Dartini armeija-aikanani. Se oli vuosimallia -70.”
Komeron mukaan entisajan jenkkiautot tehtiin kestämään.

”Ne valmistettiin pitkäikäisiksi. Peltikin oli kunnollista, ei mitään paperia. Muoviosia ei paljoa käytetty, kromia sitäkin enemmän”, toteaa Komero.

Jenkkiautoissa harrastajaa kiehtoo niiden muotoilu ja kestävyys. Kuva: Olli Komero

Hänen tallissaan seisoo useita jenkkiautoja.
Yksi niistä on viimeisen päälle laitettu, herkullinen harvinaisuus – kiiltävä, kirkkaankeltainen Pontiac Firebird Formula 400.

Auto on vieläpä täysin iskussa.
”Vanhat Pontiacit ovat yleensä hyväkulkuisia. Pontiacit aloittivat muskeliautoaikakauden vuosimallin -64 GTO-mallillaan.

Tämä löytö oli tuotu Ruotsista. Auto purettiin ja käytiin kokonaan läpi. Suomeen tullessa se oli loppuun ajetulla moottorilla ja -vaihteistolla sekä ulvovalla taka-akselistolla. Nyt se on rakennettu lähes kokonaan uudelleen”, Komero kuvailee.

”Maalari maalasi sen täällä minun omassa suulissani. Väri ei ole tämän alkuperäinen väri, vaan edellisen vuoden värikartasta napattu. Mielestäni muskeliautot kaipaavat iskeviä, aikakautensa värejä.”

Auton sisätilat on käyty läpi – istuimiin vaihdettiin alkuperäisen väriset verhoilut.

Autosta on käyty myös sisätilat läpi, uusittua verhoilua myöten.
”Istuimiin oli vaihdettu mustat verhoilut alkuperäisten tilalle. Ne vaihdettiin takaisin alkuperäisen värisiksi, eli saddle-ruskeiksi.”

Kysyn keltaisen harvinaisuuden hintalappua.
Komeron kulmat kurtistuvat ja mies käy mietteliääksi, vastaus viipyy hetken.

”Ei näistä Suomessa sellaisia summia yleensä saa, mutta siinä 50 000 euron tuntumassa tällaisen hienokuntoisen yksilön hinta liikkuu ulkomailla”, Komero laskeskelee.

Olli Komero ei suinkaan ei ole ainoa sastamalalainen, jonka Pontiacit ovat valloittaneet.
”Se on täällä erittäin suosittu jenkkiautomerkki. Harraste-Pontiaceja on laskujeni mukaan Sastamalan alueella kolmisenkymmentä. Jenkkiautoharrastajia on täällä muutenkin runsaasti, siinä sadan ja kahden sadan välissä.”

Olli Komero silmäteränsä kuljettajanpaikalla. 

Kuvan ottamista varten Komero istahtaa silmäteränsä kuljettajanpaikalle, ja innostuu kertomaan lisää.
”Ajo-ominaisuudet ovat hyvät. Sporttinen, kovapohjainen, jäykkäjousitteinen auto, jossa on tehostetut jarrut ja nopea ohjaus. Jenkkiautoissahan oli ohjaustehostimet jo 50-luvulla”, mies selvittää.

Komero kertoo viime kesänä huristelleensa monet reissut kyseisellä autolla, ja sen toimineen moitteettomasti.
Mutta eivätkö nämä jenkkiautot nielaise polttoainetta hanakkaan tahtiin hirveitä määriä? Näillä polttoaineiden hinnoilla ajatus hirvittää.

”Suunnilleen 12 litraa satasella se vie, ei pahimmasta päästä. Nykyiset jenkkiautothan eivät enää kuluta paljoa”, Komero sanoo.
Arkiajossa hänellä on niin ikään jenkkiauto – tosin modernimpaa mallia.

Autot ovat Olli Komerolle paitsi harrastus – myös työ. Hän pyörittää Vammalan Moottorikoneistamo Oy:ta yhdessä yhtiökumppaninsa Jouni Ristimäen kanssa.

Yrityksen palveluksessa henkilökuntaa on neljästä viiteen henkilöä.
”Teemme paljon myös yhteistyötä Saskyn autopuolen kanssa. Itse irrotutin hiljakkoin Dodgen vaihteiston Saskyssa, ja hyvin hoitivat homman”, mainitsee Komero.

Vammalan Moottorikoneistamolla on paljon erikoisosaamista.

Vammalan keskustassa sijaitsevan yrityksen toimialaan kuuluvat kaikki moottorikoneistukset sekä muut alan työt.
Lisäksi yritys on erikoistunut jenkkiautojen korjaukseen.

”Kesäisin teemme huoltoja harrastejenkkiautoihin, ja monenlaisia korjauksia muihinkin komponentteihin kuin moottoreihin. Autojen lisäksi huollamme ja korjaamme myös jenkkiveneiden ja -moottoripyörien moottoreita.”

Erikoisosaaminen on harrastajapiireissä huomattu.
”Tämä on ihan oma lajinsa, joten kysyntää on kyllä ollut.”

Jenkkiautoharrastamisesta helppoa tekee osien hyvä saatavuus.
”Osat tulevat Amerikasta muutamassa päivässä. Eräällä viikolla tein tilauksen maanantaina ja jo torstaina osat tuotiin ovelle”, kiittelee Komero.

Tämä Pontiac 389 vuosimallin -64 moottori on maalattu alkuperäiseen värisävyynsä – turkoosinvihreäksi. Moottorissa on GTO venttiilikopan kannet.

Osia on saatavilla jopa hyvin vanhoihin autoihin.
”Lähes kaikkea löytyy.”

Komeroa ilahduttaa jenkkiautoharrastajien hyvä yhteishenki.
Hän kertoo kulkeneensa nuoresta pitäen aktiivisesti erilaisissa jenkkiautotapahtumissa ja on edelleen vahvasti mukana harrastajapiireissä.

”On cruisingeja, kokoontumisajoja, kiihdytyskilpailuja ja autonäyttelyitä. Norjaa ja Ruotsia myöten olen reissannut”, Komero luettelee.

”Hyvää porukkaa. Aina on joku, jolta voi kysyä. Ja minuakin voi tulla vaikka työpaikallakin ottamaan hihasta kiinni, jos tulee mieleen jotakin jenkkiautoihin liittyvää kysyttävää. Tämä on hieno harrastus.”

Harraste-Pontiaceja on Sastamalan alueella Komeron laskujen mukaan kolmisenkymmentä.

Jätä kommentti