Tammikuun helteisessä keskipäivässä keltatiilisen omakotitalon oven avaavat hymyilevät isä ja tytär. Ollaan Australiassa, Sydneyn lähellä Bass Hillissä, ja pastori Lassi Pappinen tyttärensä Sylvin 5v. kanssa kutsuvat meidät sisälle.

Suunta on ollut oikea ja matkan yksi kohde on löydetty. Meidät otetaan ystävällisesti vastaan Etelän ristin seurakunnan pappilaan.

Lassi Pappinen on ollut kaksi vuotta Australian luterilaisen kirkon ulkosuomalaispappina perheensä kanssa. Iida-vaimo tekee etätöitä kieltenopettajana Suomeen ja hoitaa yhdessä Lassin kanssa seurakuntaelämää. Apuna ovat vilkkaat tyttäret Sylvi ja Taimi 1.5v.

Pappiset ovat innostuneita kertoessaan Etelän ristin seurakunnasta. Se on perustettu 1964 ja osa niistä australiansuomalaisista on yhä toiminnassa mukana. Aluksi seurakuntia oli kaksi, mutta ne yhdistyivät. Seurakunta toimii Australian luterilaisen kirkon alaisuudessa, sillä on oma Suomi-konferenssi hallintoa ja neljää Suomi-pappia varten.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tukee Etelän ristin kirkon toimintaa ja maksaa osan papin palkasta. Jumalanpalveluksia pidetään pappilan alakerrassa, Sidneyn keskustassa St. Paulin kirkossa ja muissakin kirkoissa.

Kasteita on vuosittain, häitä ja hautauksia myös muutamia. Toimitukset maksavat seurakuntalaiselle 150-350 euroa. Tärkeää ovat ns. killat eli kodeissa pidetään illanviettoja ja kirkoissa on ikääntyneille toimintaa. Muskaritoiminta vetää lapsiperheitä ja kuorokin harjoittelee tilaisuuksia varten.

Tässä vaiheessa Taimilla on päiväuniaika. Iida-äiti käy laittamassa pienokaisen unille. Unilauluna on Ystävä sä lapsien. Me saamme Lassi-isän keittämää kahvia. Kahvipöydässä on Iidan leipomia herkkuja. Hän sanoo, että piti lähteä maailman toiselle puolelle, jotta alkaisi leipomaan suomalaisia leivonnaisia. Taatelikakku oli suussa sulavaa, saaristolaisleipä mehevää.

Pappilan elämää

Pappiset jatkavat innolla seurakuntaelämästä. Kaikki kulkee heidän tekemänään. Seurakunnan oma hallinto, markkinointi ja viestintä on Pappisen perheen käsissä. Tilaisuudet ovat usein hyvin luovia ja yhdessä tehtyjä. Iida leipoo tarjottavia, Lassi valmistaa saarnan ja autoon kerätään ehtoollisvälineet mukaan.

Messun kuluessa Lassi-pappi saattaa sytyttää vielä kynttilät. Tällä kertaa kaavassa kynttilät sytytetään nyt, ensi kerralla ehkä eri kohdassa. Kaikesta tärkeimmät ovat tyttäret, jotka sulattavat seurakuntalaisten sydämet.

Suuri merkitys on seurakunnan vapaaehtoisilla ja on aina ollut. Seurakuntalaiset esim. leipovat myyjäisiin sämpylät, tulevat itse paikalle myymään ja ostavat toistensa tekemät leipomukset ja kassa tulee seurakunnan toimintaa tukemaan.

Seurakunta elää

Seurakunnan elämä on Etelän ristin seurakunnassa muuttunut ajan myötä. Monet aktiiviset seurakuntalaiset ovat ikäihmisiä. Nuoria perheitä käy messussa ja muskarissa. Kysymys kuuluu, että miten sitouttaa nuoria perheitä mukaan toimintaan.

Seurakunnan toimintaa tuetaan lahjoituksilla ja saa liittyä mihin seurakuntaa haluaa, riippumatta asuinpaikasta. Seurakuntalainen maksaa tahtoessaan vuosittain noin 30e jäsenmaksua ja toimitukset maksavat erikseen. Iäkkäät seurakuntalaiset tietävät varsin hyvin, että seurakunta toimii lahjoitusvaroin ja he ovat erittäin sitoutuneita omaan seurakuntaansa.

Kolehtiin annetaan sillä mielellä, että seurakunnan toiminnot pysyvät, yhteisöllisyys on tärkeää.  Yhteisöllisyyttä on ollut menneinä vuosikymmeninä monella lailla. Pappi on toiminut monilla tavoilla, esim. ulkosuomalaisten tulkkina ja vaikka asunnon etsijänä. Nykyään suomen kieli on jo jäänyt hieman taka-alalle.

Nykyään messut ovat useimmiten sekä suomeksi että englanniksi.

Aurinkoa ja torakoita

Pappisten eloisan selityksen väliin ehdin kysymään, mikä heidän mielestään on Australiassa parasta. Ja vastauksia tulee tulvana. Parasta ovat ystävälliset ihmiset, aina joku auttaa. Luonto on lempeämpi kuin Suomessa.

Kylmimpinä päivinä asteita voi olla vain muutama lämpöaste, se viilentää taloja, joissa ikkunat ovat yksilasisia. Hyvää on terveydenhuolto. Heillä on perhelääkärijärjestelmä. Lääkäriin pääsee heti ja maksutta. Mutta esim. hammashuolto maksaa.

Kysyn työn hyviä puolia Etelän ristin seurakunnassa. Lassi-pappi toteaa, että työtä on vähemmän kuin sitä lähtiessä oli Kokkolan seurakunnassa. Mutta toisaalta seurakuntatyö on kokonaisvaltaista ja messu on heidän perheensä tekemää, striimausta myöden.

Pidetään messut, muskarit, kiltaillat eli hyvinvointiin keskittyvät pienryhmät ja myyjäiset. Vapaaehtoisia toki on mukana auttamassa. Joskus messuja pidetään yhteistyössä muiden kristillisten kirkkojen kanssa. Pienessä seurakuntayhteydessä kaikki tunnetaan, käydään kylässä ja kerrotaan surut ja murheet. Lassi sanoo, että seurakuntalaisen taitaa olla helpompi puhua murheitaan ja vointejaan papin vaimolle.

Kotona kirkossa  

Kahvit on juotu ja Lassi opastaa meidät alakerran kirkkoon. Tiilitalon alakerta on kuin takkahuone, muttei ole takkaa. Tuolit ovat pinossa seinän vierellä ja pieni keittiö odottaa kirkkokahvien keittäjiä. Ilmoittelussa lukee, että ”Tuokaa oma plate mukana”. Ei siis lautasta, vaan jotakin syötävää kaikille.

Kirkkokahvit toimivat nyyttäriperiaatteella. Ja seurakuntalaiset tuovat mukanaan tarjottavaa. Yhdessä viihdytään j seurustellaan.

Kysyn Lassi-papilta, että miten täältä katsoen oma Suomen kirkko näyttää.

Lassi-pappi vastaa vakavana, että Australiasta katsoen Suomen luterilaisen kirkko kylpee rahassa. Lassin seurakunta toimii lahjoituksien ja Suomen luterilaisen kirkon avustuksen varassa. Suomesta esim. tulee osa Lassin palkasta. Hän toteaa, että uusien sitoutuneiden seurakuntalaisten saaminen mukaan on elämän ja kuoleman kysymys seurakunnalle.

Lassi-pappi kertoo, että heillä oli seitsemän nuoren rippikoululeiri. Laajalta alueelta nuoria, matkustuskuluja ja muita leirimenoja. Hyvä, kun saatiin rippikoulu järjestettyä. Mutta Raamatut puuttuivat. Niitä seurakunta ei pystynyt nuorille ostamaan. Onneksi Raamattujen ostamiseen saatiin yksityinen lahjoittaja.

Mikä on Etelän ristin seurakunnan tulevaisuus, kun Lassin pesti kahden vuoden kuluttua tulee valmiiksi? Jääkö hän Bass Hilliin papiksi vielä uudeksi kaudeksi ja onko uutta kautta? Jotenkin minusta tuntui, että seurakuntaelämä Etelän ristin seurakunnassa oli sellaista, kun se parhaimmillaan voi olla. Ollaan yhdessä, tunnetaan ja sitoudutaan. Toisaalta seurakuntaelämän ongelmat olivat juuri samantyyppisiä kuin täällä Pohjantähden alla.

Kiitosten ja hyvästelyjen hetkellä Sylvi yllättää minut täydellisesti! Saan hänet syliini ja toivottelen hänelle mukavia hetkiä, kun hänellä juuri oli alkamassa koulu. Reppukin oli jo valmiina. Lassille ja Iidalle lupasin Sastamalassa kahvit, kun tulevat poikkeamaan.

Näiden tähtien alla

Mikä on se Etelän risti? Se on eteläisen taivaan tähdistöä. Pieni, mutta kirkas ja helposti tunnistettava, ristin muotoinen tähtikuvio.

Matka Pohjantähden alta Etelän ristin alle oli mielenpainuva. Pohjoisesta kauas etelään ja toiselta puolelta takaisin kotiin. Suunta oli selvä, ristin muotoinen.

Kirjoittaja on Karkun ja Kiikoisten pappi Anu Jokinen-Lundén.