Kiikan kirjasto talkoovoimin auki sunnuntaisin – asiaa juhlistetaan avajaisohjelmalla ja kahvitarjoilulla

Arkistokuva Yllätysten Yöstä, jolloin Kiikan kirjastossa oli tarjolla ”överimunkkeja” Kiikan Nuorisoseuran toimesta. Yhdistyksen Tuula Nurmi ja Essi Suhonen kertoivat herkkusuiden yleensä löytävän hyvin tiensä kirjastokaffeille. Kuva. Minna Isotalo.

Kiikan kirjastoa pidetään jatkossa talkoovoimin auki sunnuntaisin kuluvan viikon sunnuntaista, eli 17. maaliskuuta alkaen.

Kiikkalaiset yhdistykset ja yksityishenkilöt ovat tehneet Sastamalan kaupungin kanssa sopimuksen, minkä mukaisesti pitävät talkoilla kirjastoa kävijöille avoinna sunnuntaisin kello 13.00–15.00.

Sopimuksen taustalla on kaupungin tarve vähentää kirjaston virkailija aukioloa kahteen päivään nykyisen kolmen päivän sijasta. Kiikkalaiset toimijat käärivät hihansa turvatakseen mahdollisuuden kirjaston käyttöön mahdollisimman monelle. Lähikirjastot ovat tärkeitä lukemisen ja lukutaidon edistämisessä, ne ovat kohtaamispaikkoja asukkaille ja väylä tiedon lähteille.

Kaupunki on hankkinut kirjastoon lainausautomaatin, millä kävijät voivat omatoimisesti hoitaa aineiston lainaamisen. Yhdistysten väki huolehtii ovien avaamisesta ja sulkemisesta.

Lisäksi yhdistykset voivat resurssiensa puitteissa järjestää ohjelmaa tai muuta toimintaa kirjastolle. Talkoilemassa ovat Kiikan nuorisoseura, Kiikan Riento, Romulan Taiteellinen Teatteri, Sarkia-Seura, Kiikan Leiripeikot, Kiikan kyläseura, LC Lindat ja LC Kiikka. Mukana on myös yksityishenkilöitä.

Tulevana sunnuntaina kello 13.00–15.00 vietetään avajaisia. Kirjastossa on avajaisohjelmaa ja kahvitarjoilu. Lainausautomaatin käytössä neuvotaan, jos siihen on tarvetta. Lainaamista varten asiakas tarvitsee mukaansa kirjastokortin sekä kirjastosta saatavan nelinumeroisen PIN-koodin.