Elina Tiainen aloittaa Sastamalan Gregorianan puheenjohtajana: “On suuri kunnia saada kantaa oma kortensa kekoon oman alansa merkittävimmän festivaalin parissa”

Elina Tiainen
Elina Tiainen.

Sastamala Gregoriana on valinnut Elina Tiaisen uudeksi puheenjohtajaksi. Yhdistyksen hallituksessa hän on ollut kaksi vuotta.

“Musiikki on ollut tärkeä osa elämääni lapsuudesta lähtien ja Sastamala Gregorianaa olen seurannut 2000-luvun alkupuolelta alkaen muutettuani Sastamalaan. On suuri kunnia saada kantaa oma kortensa kekoon oman alansa merkittävimmän festivaalin parissa”, sanoo Elina Tiainen.

“Haluan antaa parhaan mahdollisen tukeni ja osaamiseni, jotta festivaalin tekijät voivat onnistua työssään. Nöyrin mielin kiitän saamastani luottamuksesta ja iloitsen yhteistyöstä festivaalijohtaja Johannes Rantasen kanssa”, hän toteaa.

Elina Tiainen toimii päivätyössään liiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen parissa Senior Consultina Alfabet Capital Oy:ssä. Uransa aikana hän on työskennellyt erilaisissa johtotehtävissä erityisesti asiakkuusrajapinnan ja yritysten toiminnan parantamiseksi. Elina Tiaisen monialainen tausta on rakentanut hänelle vahvat verkostot liiketoiminnan eri saroille.

Puheenjohtajan paikalta väistyy festivaalin perustaja Maiju Vuorenoja. “Olen iloinen voidessani luovuttaa tehtävän Elinalle. Hän on osoittanut suurta sitoutumista ja osaamista yhdistyksen toiminnassa, ja olen varma, että hän tulee tekemään erinomaista työtä puheenjohtajana”, kommentoi Vuorenoja.

Puheenjohtajan tehtävän jättävä Maiju Vuorenoja ja uusi pj Elina Tiainen.