
Kokemäeltä saattaa loppua Kelan palvelupiste. Se toimii ajanvarauksella kaupungintalolla.
Palvelupisteen toiminta päättyisi syyskuun alussa.
Kelan tilastojen mukaan ajanvarauksella on asioinut tänä vuonna keskimäärin viisi asiakasta kuukaudessa. Viime vuonna määrä oli kahdeksan kuukaudessa ja toissa vuonna yhdeksän.
Kokemäen osalta Kelan palvelut toteutettaisiin jatkossa niin, että lähin palvelupiste, jossa voi asioida sekä ajanvarauksella että ilman ajanvarausta, olisi Harjavallassa. Eurassa ja Huittisissa voi asioida ajanvarauksella.
Kaupungintalolla on Kela-asioita mahdollista hoitaa myös kaupungin järjestämässä asiointipisteessä ja etäpalvelupisteessä. Tämä palvelu säilyisi.
Kela on pyytänyt kaupunginhallitukselta lausunnon.