Teksti ja kuvat: Helena Heikkilä

Vammalan Retkeilijöiden pyöräporukka suuntasi alkukesästä ajokkinsa Ahvenanmaalle jo neljännen kerran. Ensimmäisestä kerrasta on kulunut jo 24 vuotta ja edellisestäkin jo 7 vuotta.

Polkijat ovat vaihtuneet, mutta innostus reittiä suunnitellessa on aina yhtä iso. Ennen reissua katselimme ahkerasti sekä Ilmatieteen laitoksen että Forecan sivuja, jotka molemmat lupasivat sateista säätä saaristoon.

Ensimmäisellä reissulla mukana olleet muistelivat, että he polkivat silloin Vammalasta asti koko matkan, mutta nyt matkasimme sunnuntaiaamuna Kustaviin asti Erkin bussin kyydissä sateisessa säässä. Ennen Brändön majapaikkaamme Gullvivania käytimme lossia Varstalassa ja yhteysalusta Vuosnaisesta Åvaan. Reitti Brändön halki on kaunis, tyypillinen saaristomaisema.

Maanantai oli heti hieman rankempi päivä kuin olimme ajatelleet. Alkumatkaa taitoimme jälleen yhteysaluksen kyydissä Torsholmasta Hummerlvikiin. Puuskittainen tuuli puhalsi välillä 10-14 m/s, joka on melkoinen puhuri polkupyörälle.

Ylitimme monta korkeaa siltaa, joissa saimme toden teolla puristaa ohjaustankoa, jotta pysyimme tien laidassa. Ruokailimme Stallhagenin panimon ravintolassa ja poljimme ennestään tuttuun Kvarnbo Gästhemiin Saltvikissa. Se on entinen pankkitalo, jonka emäntä ja isäntä ottivat meidät jälleen kerran lämpimästi vastaan saunan löylyjen kera.

Tässä majapaikassa viivyimme kaksi yötä ja saimme yhden päivän polkea ilman pyörälaukkujen painoa. Kävimme Kastelholman linnan alueella ja tietysti syömässä Smakbyssä herkullisia lihapullia ja ahvenanmaalaista pannukakkua.

Keskiviikkona suuntasimme pyörämme länsirannikolle Eckerön alueelle, joka oli kehittynyt edellisestä kerrasta melkoisesti, ehkä jopa liikaaki laajoine camping-alueineen. Asuimme Käringsundissa bungaloveissa ja ruokailimme pienessä kalastajakylässä Bodeganissa.

Torstaina oli viimeinen pyöräilypäivä, kun matkasimme Maarianhaminaan. Poikkesimme aina yhtä kiinnostavaan postimuseoon, jossa on tänä vuonna käsityönäyttely. Perjantaina saimme tutustua Maarianhaminaan kävellen, ja muutamat vielä myös pyöräillen. Turkuun palasimme Vikingin Gracella ja loppumatka Vammalaan sujui jälleen bussin kyydissä.

Ahvenanmaalla on erilainen pyöräilykulttuuri kuin meillä. Ajoteiden sivussakin tuntui turvalliselta. Oli leveät reunukset, ja autoilijat väistävät kunnolla. Pyöräteitä on paljon. Eckeröstä Maarianhaminaan pystyy melkein koko matkan ajamaan pyöräteitä.

Luonto alkukesästä oli rehevää, ja matkailijoita oli vähän. Saaristossa voi tankata mielen sopukoihin muistoja, joita sitten makustellaan syksyn synkkinä päivinä.

Poljimme retkellämme 200 km. Tuntuu varmasti monesta vähäiseltä tietäen, että suuremmalla osalla on sähköpyörät. Keski-ikämme on kuitenkin 74 vuotta. Suosittelemme pyöräilyä mahdollisuuksien mukaan kaikenikäisille, pysyy kroppa ja mieli vetreänä.

Kaupungin päättäjille sellainen toive, että mahdollistakaa meille turvalliset reitit niukoista määrärahoista huolimatta. Yhdessä liikkuminen opettaa ymmärtämään erilaisia ihmisiä, sopeutumaan ja ottamaan toiset huomioon. On kiva kuulua porukkaan – pyöräillen, meloen, hiihtäen, kävellen tai avantouiden – myös meidän ikäryhmällemme löytyy monenlaista mukavaa tekemistä yhdessä.