Tunnustus! Vuoden korinpunoja tulee Sastamalan Häijäästä – oppi taidon karjalaiselta mummoltaan

Maija Nurminen. Kuva: Tiina Aalto.

Valtakunnallinen Vuoden korinpunoja 2024 on Maija Nurminen Sastamalan Häijäästä.

Nurminen on tuohenpunonnan taitaja, joka on työskennellyt tuohen parissa lähes 40 vuoden ajan. Tie tuohenpunontaan on alkanut jo lapsena, oman karjalaisen isoäidin vanavedessä.

”Isoäitini valmisti ja myi tuohiesineitä sen ajan tavan mukaisesti käyttöesineiksi. Häneltä opin tämän taidon, joka sitten vei mukanaan”, Nurminen kertoo ylpeänä.

Maija tuntee tuohen materiaalina ja osaa hyödyntää sen parhaita puolia erilaisissa punomissaan esineissä. Miniatyyripunonnat ovat yksi hänen erityistaitonsa ja pikkuruisia punottuja tuotteita on kokoelmassa paljon. Nurminen työskentelee kotonaan Sastamalan Häijäässä omassa verstaassaan, jonka seiniä kiertävillä hyllyillä on yli tuhat punottua tuohityötä. Tuohen kerääminen ja käsittely tehdään yhdessä puolison kanssa. Yhteistyötä on tehty jo vuosikymmenten ajan.

Taitoliiton tiedotteen mukaan Maija Nurmisen punontataidot ovat kehittyneet päivittäisen punomisen ja materiaalin kokeilemisen tuoman kokemustiedon kautta, hänen tuohityönsä ovat pieteetillä tehtyjä. Hän on esitellyt ja kouluttanut tuohen punontaa monissa erilaisissa tapahtumissa, oppilaitoksissa ja museoissa yli 30 vuoden ajan.

Nurminen on tuohityön kolminkertainen Suomen mestari, ja häntä kuvaillaan materiaalin syväosaajaksi, joka haluaa innostaa uusia ihmisiä tuohitöiden pariin sekä pitää tuohenpunonnan taitoa elävänä.

Vuoden korinpunoja palkittiin käsi- ja taideteollisuuden hopeisella taitomerkillä. Huomionosoitus liittyy vuoden käsityötekniikkaan, joka 2024 on korinpunonta.

Valinnan teki Taitoliitto, ja tunnustus annettiin valtakunnallisessa Käsityögaalassa Joensuussa 28. elokuuta.

Lisäksi palkittiin vuoden käsityöharrastaja, käsityökirja ja yhteistyökumppani ja alueellinen Pohjois-Karjalan Taito-käsityöyrittäjä.

Palkitsemisilla halutaan nostaa esille käsityökulttuuria edistäviä osaajia sekä lisätä käsityöharrastuksen tunnettuutta ja arvostusta.

Jätä kommentti