”Yksikin isku on liikaa” – 15-vuotiaana pahoinpidellyksi tullut ja aivoverenvuoron saanut Tomas kertoo tarinansa Sastamalassa

Tomas Jouhilampi.

Sastamalassa herätellään uusin keinoin nuoria ja heidän huoltajiaan reagoimaan ajankohtaisiin hyvinvointia uhkaaviin ilmiöihin.

Perusopetuksen ja vanhempainyhdistysten yhteistyönä toteutettava Sastamalan vanhempainverkosto järjestää torstaina 5. syyskuuta STOP väkivallalle – Yksikin isku on liikaa -tilaisuuden. Puhujana on Tomas Jouhilampi, joka sai vuonna 2012 aivoverenvuodon pahoinpitelyn seurauksena ollessaan vain 15-vuotias.

Jouhilampi puhuu päivällä Sastamalan kaikilla yläkouluilla sekä iltatilaisuudessa huoltajille. Kaikille avoin iltatilaisuus järjestetään kello 18 Sylvään koulun auditoriossa (Ojansuunkatu 8). Tilaisuus on lisäksi katsottavissa livestriimauksena kahden viikon ajan Sastamalan kaupungin YouTube -kanavalla.

Koko Suomen tasolla yhä nuorempien keskuudessa lisääntynyt ja uusia muotoja saanut väkivalta on aiheena ajankohtainen ja puhutteleva. Kaikille avoimen iltatilaisuuden suhteen huoltajia on muistutettu arvioimaan tarinan soveltuvuus lapsen ikätason mukaan.

Tilaisuuden mahdollistavat EU:n osarahoittama Leader Joutsentenreitti, Pirhan järjestöyhteistyön kohdeavustus, MLL Tyrvään-Vammalan yhdistys, Telilä ja Life in Frames.

Mikä Sastamalan vanhempainverkosto?

Väkivallan vähentämiseen tähtäävän tilaisuuden taustavoimana on tämän lukukauden kestävä Sastamalan vanhempainverkosto -hanke.

Mukaan yhteistyöhön tavoitellaan mahdollisimman laajasti huoltajia sekä kaikkia eri tahoilla sastamalalaisten lasten ja nuorten kanssa – esimerkiksi järjestöissä, harrastuksissa ja työssä –  toimivia tahoja.

”Yhtenä tärkeänä tavoitteena on yhdessä löytää vuoden aikana juuri täällä Sastamalassa perheiden arkeen liittyviä ilmiöitä ja luoda käytännössä toimivia malleja. Myös maahanmuuttajaperheiden kanssa on tarkoitus löytää heitä tukevia toimintatapoja”, kertoo hanketta koordinoiva Sastamalan perusopetuksen Mirka Järvinen tiedotteessa.

Hankkeen keskeisenä kohderyhmänä ovat myös perusopetusiän ylittäneet nuoret, joiden hyvinvointia uhkaavat monet aikamme uudet ilmiöt, joihin vanhempien rooli esimerkiksi lukioikäisen elämässä vaikuttaa vielä merkittävästi.

Kaikkien perusopetuksen koulujen ja Vammalan lukion vanhempainyhdistykset ovat mukana, ja näiden kautta voi kuka tahansa ottaa yhteyttä. Lisätietoja saa myös: mirka.jarvinen@sastamala.fi/040-5194025.

Jätä kommentti