Popeda rokkaa Sastamalassa maaliskuussa – “Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on”

Yhdistystoiminta on pitänyt Sastamalan kaupungin liikuntapäällikön virasta vuonna 2014 eläköityneen Veli-Matti Tapion kiireisenä viime vuosinakin. Hän toivoo ihmisten innostuvan Popedan konsertista.

Maaliskuun 27. päivä Vexve Areenalla rokkaa Popeda. Kyseessä on hyväntekeväisyyskonsertti, jonka järjestää Lions Club Sastamala/Vammala.

Lionsit jatkavat kaupungin Vammaisneuvoston aloittamaa perinnettä nyt toista kertaa.

”Koronan jälkeen otimme konsertin hoitaaksemme, koska kaupunki ei voinut toimintaa jatkaa. Pyrimme keräämään varoja ja auttamaan, eli konsertin järjestäminen on arvojemme mukaista toimintaa. Saamme itsekin iloa ja hyvää mieltä samalla kun autetaan”, kertoo järjestäjäporukan jäsen Veli-Matti Tapio.

Konsertin tuotto menee vammaisten lasten ja nuorten stipendirahastoon. Tuki ohjataan eteenpäin Sastamalan hyvinvointikoordinaattori Mervi Saaren kautta.

Tapion mukaan järjestelyt ovat hyvällä mallilla. Kyseessä on iso ponnistus, johon osallistuu noin 30 talkoolaista ja yhdistysaktiivia. Pelkästään järjestyshenkilöitä tarvitaan kymmenen. Lions Ladyt hoitavat paikalle kahvia ja kastamista, ulkona on makkaragrilli kuumana.

Konserttiin odotetaan noin 800 – 1600 kävijää.

Popedan saaminen Vammalaan merkitsee Tapion pitkäaikaisen haaveen toteutumista.

”Tämä on ollut tavoitteena jo vuosikymmeniä”, Tapio nauraa.

Kerran bändin saaminen paikkakunnalle kaatui Tapion mukaan siihen, että konsertti olisi pitänyt järjestää ilman istumapaikkoja, jotta siellä olisi tilaa “bilettää”.

”Meidän tilaisuuksissamme on tärkeää huomioida myös liikuntarajoitteiset ja ikäihmiset, joten seisomakonsertti ei käy.”

Biletystäkään ei silti kielletä, sillä lavan liepeille jää aina tilaa. Villimpikin meno on siis sallittua, eli tanssimista ei ole kielletty.

”Popeda tarjoilee rokeimpaa meininkiä tähän mennessä. Yhtyeen biisit ovat monelle tuttuja, ja luulen että uusi solisti Olli Herman herättää uteliaisuutta”, Veli-Matti Tapio tuumailee.

Aikanaan Vammalan lukiolta alkaneen konserttisarjan tähtinä on nähty muun muassa Vesa-Matti Loiri, Paula Koivuniemi, Juha Tapio ja.

Tapion mukaan konserttivieraiden ikähaitari on ollut laaja. Joillekin kyse on ollut niin hienosta tilaisuudesta, että sinne on tultu juhlatamineissa, puku päällä.

Oletusarvona on, että Popeda herättää eniten kiinnostusta 40 – 60-vuotiaissa.

”Mutta hienoa, jos paikalle saadaan nuorempaakin porukkaa. Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on – ei pukukoodia”, Tapio sanoo.

Konserttilippuja saa lippu.fistä ja Tyrvään Kirjakaupasta.

Jätä kommentti