Lasten ja nuorten Huippukokous päätti 20 000 eurosta – lue mitä kaikkea kivaa Sastamalan kouluilla aiotaan tehdä

Huippukokous huipentui jälleen äänestykseen.

“Arvostan sitä työtä, mitä olette täällä tekemässä. Hoidatte yhteisiä asioita, se on vastuullinen tehtävä”, totesi kasvatusjohtaja Pekka Kares Sastamalan viidennentoista Huippukokouksen alkajaisiksi.

Kaikkien peruskoulujen yhteinen päätöksenteon foorumi on siis samanikäinen kuin itse kaupunki.

Sylvään koulun auditoriossa oppilaat esittelivät omien koulujensa toiveet kouluviihtyvyyden parantamiseksi. Hyviä ideoita oli tietysti mietitty porukalla.

Sastamalan 14 koulun kesken jaettavana oli 20 000 euron potti. Jokaiselle opinahjolle oli luvassa tietty takuusumma: 700 tai 1200 euroa, Mouhijärven yhteiskoulun tapauksessa 2400 euroa.

Kun kaikkien toivomat summat oli laskettu yhteen, kokonaisbudjetti paukkui yli reilulla sadalla eurolla. Ryhmissä pähkäilyn ja kolmen erilaisen leikkausesityksen jälkeen suoritettiin äänestys.

Lopputulemana Muistolan ja Vareliuksen koulujen pyytämistä rahoista nipistettiin 50 euroa molemmilta ja mykkiläisiltä rapiat 3 euroa. Helpon tehtävästä teki se, kaikkien kolmen koulun edustajat olivat suostuvaisia tinkimään esitetyn verran tavoitteistaan.

Otto Hänninen, Sakari Sianoja ja Jere Husso edustivat kokouksessa Stormin koulua. Otolle ja Sakarille päätöksenteko kyseisellä foorumilla oli ennestään tuttua, Jere oli mukana ensimmäistä kertaa. “Hauska kokemus”, hän totesi. Oton mukaan viime kerralla Stormissa keskusteltiin enemmän siitä, mitä halutaan rahalla tehdä. Tänä vuonna kaikilla oli aika sama näkemys.

Näin Sastamalan peruskoulujen oppilaat käyttävät 20 000 euroa:

Häijään koulu: koko koulun hyvinvointiviikot (1150 €)
Karkun koulu: lauta- ja muistipelejä, rakennuspalikoita sekä välineitä ulkokäyttöön (835,84 €)
Kiikan koulu: retki Poriin Pelle Hermannin puistoon ja elokuviin (1529,50 €)
Marttilan koulu: retki Tampereelle Tullintorin Irti maasta -kiipeilysalille (1394€)
Mouhijärven yhteiskoulu: taikuri Timo Tiikaisen esitys sekä pelivälineitä ja pelejä (2666,56 €)
Muistolan koulu: leffaan Vammalassa: Risto Räppääjä ja kaksoisolento (2244 €)
Pehulan koulu: opintoretki museokeskus Vapriikkiin Tampereelle (1100€)
Stormin koulu: 1. – 4.-luokkien retki Kiviniityn kotieläinpuistoon ja 5.- 6.-luokkien retki Ellivuoreen (2000 €)
Suodenniemen koulu: pihamaalaukset toiminnallisiin välituntipeleihin- ja leikkeihin (1200 €)
Sylvään koulu: artisti Jokrates´n esitys koulun yhteisessä tilaisuudessa (1950 €)
Toukolan koulu: kaksi kaiutinta ja välitunnille pelivälineitä (900 €)
Tyrväänkylän koulu: Elokuviin Vammalaan katsomaan Skorpionin kirous (1080,10 €)
Vareliuksen koulu: kaksi taikuri Timo Tiikkaisen esitystä (750 €)
Äetsän koulu: toiminnallinen iltapäivä, muun muassa kuplafutista ja taidepaja (1200 €)

Huippukokouksen järjestelyissä jo vuosia mukana olleen Sylvään koulun apulaisrehtori Mikko Mustanojan mukaan oppilaiden esittämissä hankinnoissa korostuu yhä enemmän se, että halutaan tehdä yhdessä jotakin.

“Isommille kouluille on helpompi tilata tekemistä ja ohjelmaa ja pienemmissä kouluissa lähdetään retkelle. Toisaalta, jos koetaan, että omalta koululta puuttuu jotakin viihtyvyyttä lisäävää, niin sitä sinne halutaan.”

“15 vuoden kokemuksella näen, että kouluilla toteutettavat hyvinvointipäivät tai -viikot ovat nouseva trendi”, Mustanoja sanoo.

Mustanojan mukaan Sastamalan tyyliin järjestetyt lasten ja nuorten päätöksentekofoorumit ovat koko maan mittakaavassa vielä edelleen harvinaisuus.

Huippukokousta johti nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anna-Liisa Ollila (oikealla) ja sihteerinä toimi kaupungin nuorisotyön koordinaattori Tytti Peuraniemi.

Jätä kommentti