Satonen kertoilee terveisissään eduskunnasta hallituksen pakon edessä tekemistä sote-säästöistä ja väheksyy asiantuntijoiden kriittistä suhtautumista niihin. Toisaalta hän nojaa aina tarpeen tullen itselleen sopiviin konsultteihin, kunhan heidän mielipiteensä myötäilee kiveen hakattua nykyhallituksen linjaa.
Säästöissä on nyt puhe muutamasta sadasta miljoonasta, joita hän vertaa kymmeniin tuhansiin miljooniin. Tässä valossa oppositio rutisee turhasta. Siltä se saadaan näyttämään, kun ei oteta huomioon, että juuri noilla säästöön ohjatuilla miljoonilla voitaisiin turvata peruspalvelut kaikkein isommassa pulassa oleville kansalaisille. Se ei hallitukselle käy.
Yhteiskuntatieteiden maisterina kuvittelisin Satosen ymmärtävän, että koko valtion talous perustuu siihen, että se järjestää asukkailleen ainakin koulutuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon, mitkä pääasiassa rahoitetaan verorahoilla. Veroja taas maksetaan nousevalla progressiolla kunkin palkan mukaan. Osinkotuloja taas voidaan vastaanottaa huomattavasti pienemmillä rasitteilla tulonsaajan verokikkailukyvyn ja asiantuntijoiden ohjeiden mukaan. Minusta ei ole ollenkaan väärin, jos oppositiokin vaatii peruspalvelujen pelaavan niin, että sairas pääsee kohtuuajassa hoitoon, perus- ja toisen asteen koulutus hoidetaan mallikkaasti, eikä vanhuksia jätetä läppärin ja lääkerobotin kanssa killittelemään yksin kotiinsa.
Satonen viittaa vasemmiston 30-tuntisen työviikon mahdollisuuteen lähinnä ivallisesti. Torppariajoista ja taksvärkkipäivistä on jo sentään päästy ja viisipäiväiseen ja pääosin 40-tuntiseen työviikkoon lakkojen kautta taisteltu. Olen näitä saavutuksia saanut seurata läheltä pitkän elämäni aikana. Muutkin voisivat niistä jotakin oppia.
Täysin turhanpäiväinen höpötys siitä, että olemme elämässä jotakin maahan kaatavaa velkataakkaa lastemme ja tulevien sukupolvien niskaan on täyttä populismia. Minulta ei ainakaan kukaan ole tullut ovelle penäämään sotakorvauksia.
Kummallinen ajatus hallituksella on myös se, että puolustusteollisuus nyt pelastaisi Suomen kuiville. Antaahan se toki kranaatinkuorien sorvaajille palkan, mutta mikä on tavaran lopullinen tuotto? Miettikääpä sitä. Veronmaksajan varoja saattaa tuohonkin hommaan luiskahtaa, ja suuryhtiöiden osakkeiden omistajille.
Vero ei ole mikään kirosana, vaan tapa pyörittää tätä onnellisen kansan arkipäivää. Sitä vaan pitäisi enemmän kerätä niiltä, jotka suurimmin tienaavat ja käyttää tasapuolisesti yhteiseksi hyväksi. Tällä konstilla velkaakaan ei tarvitsisi joka menoon hakea. Erityisellä lämmöllä luovutan liki kolmanneksen eläkkeestäni veroina myös mahdollisen uimahallin ylläpidon lisäksi sivistävään opetukseen ja kulttuuritoimeen. Kilpaurheiluun vähän enemmän nokka solmussa.
Matti Heinonen
Kirjoituksessasi on selvästi vilpitöntä huolta yhteiskunnan heikompien asemasta ja peruspalveluiden turvaamisesta, mikä on tärkeä ja arvostettava näkökulma. Haluaisin kuitenkin tarttua muutamaan kohtaan joissa esiin nousee joko ristiriitaisuuksia tai yksinkertaistuksia, jotka voivat hämärtää keskustelun ydintä.
Kirjoituksessa nousee esiin se, että hallitus nojaa vain “sopiviin asiantuntijoihin”, mutta samalla pidät asiantuntijoiden kritiikkiä lähes itsestään selvänä totuutena. On hyvä muistaa, että asiantuntijatkin voivat olla eri linjoilla, eikä tiedemaailma ole yksimielinen. Se, että joku näkökulma ei saa hallitukselta kannatusta, ei välttämättä tarkoita, että se olisi torjuttu ideologisesti vaan voi perustua myös toisenlaisiin painotuksiin ja laskelmiin.
Velkakeskusteluun liittyvä toteamuksesi, että “kukaan ei ole tullut ovelle penäämään sotakorvauksia”, on sinänsä ymmärrettävä tunnepuolen ilmaus, mutta talouspolitiikassa kyse ei olekaan kirjaimellisesta maksusta vaan siitä, kuinka kestävällä pohjalla valtion rahoitus on pitkällä aikavälillä. Velkaa voidaan ottaa viisaasti, mutta velkaantuminen ei voi olla pysyvä ratkaisu, ellei talouden tulopohja samalla vahvistu.
Lopuksi, puolustusteollisuuden vähättely. Vaikka kyse ei ole koko kansantalouden pelastajasta, sen rooli vientiteollisuutena, teknologian kehittäjänä ja turvallisuuden takaajana on todella merkittävä. Puolustusteollisuus tuo myös tuloja valtiolle verojen ja työpaikkojen kautta. On eri asia kritisoida alan tukia kuin kieltää sen yhteiskunnallinen arvo. On tahoja ketkä puolustaisivat Suomea pelkillä kansainvälisillä sopimuksilla ja on tahoja ketkä puolustaisivat maatamme asein. Miettiä voi kumpaa vastapuoli kunnioittaa ja kumpi toimii paremmin peloitteena.
Verotus on tärkeä väline hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä – tästä olemme varmasti samaa mieltä. Mutta jos keräämme aina vaan enemmän veroja, meidän täytyy varmistaa, että veropohja ei kavennu liiaksi ja että verotus on tehokasta ilman että se karkottaa investointeja tai työpaikkoja ulkomaille. Ja tulee muistaa että tulonsiirroilla eläviltä ei koskaan oteta mitään. Heille vain annetaan. Kaikki ottaminen tehdään yritysten tuloksesta ja palkansaajien palkoista. Kaikki veroina kerätyt varat tulee käyttää vastuullisesti.
Yhteinen huolemme on varmasti suomalaisten hyvinvoinnin tulevaisuus. Mutta sen puolustaminen ei onnistu pelkästään osoittamalla mihin rahat tarvitaan – meidän täytyy myös pystyä avoimesti ja realistisesti keskustelemaan siitä, mistä ne rahat otetaan ja miten resurssit jaetaan vaikuttavasti.