
Alueviestin lukijaa kiinnostaa, milloin Sastamalan Tyrväänkadun ja sen sivukatujen saneeraus valmistuu.
“Hommat on aloitettu jo vuonna 2020”, lukija ihmettelee.
Sastamalan kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki vastaa, että Tyrväänkadun ja sivukatujen työmaa on ollut mittava.
“Lähes kolme kilometriä katuja ja niiden alla olevaa vesihuoltoa on viime vuosien aikana saneerattu. Parhaillaan on käynnissä Juusonkujan ja Antinkujan saneeraukset, ja sitten vielä tänä vuonna tehdään Lähdekuja”, hän selvittää.
Lähteenmäen mukaa alueella on paljon louhittavaa, mikä hidastaa töitä merkittävästi.
“Tarpeeseen saneeraus tulee, sillä kymmeniä vuosia vanha vesihuoltoverkosto on paikoin todella huonossa kunnossa”, hän painottaa.
Tämän vuoden osalta työt valmistuvat Lähteenmäen arvion mukaan loka-marraskuussa.
“Ainakin osa alueesta asfaltoidaan mahdollisesti ensi vuonna”, hän lisää ja jatkaa, että tehtävää alueelle jää tämän jälkeenkin useampi katu.
“Aikataulu niiden osalta tarkentuu myöhemmin”, hän kertoo.