Ikäihmisen ympärivuorokautinen hoitopaikka on aina paljon enemmän kuin rakennus, jossa hoitoa saa kellon ympäri. Se on koti – paikka, jossa hoidettavat tunnetaan; heidän elämäntarinansa, heille tärkeät asiat ja läheisensä tiedetään ja arjen pienten tottumusten huomioimisella elämästä pyritään edelleen tekemään omannäköistä. Siksi ajatus ympärivuorokautisen hoidon muuttamisesta yhteisölliseksi asumiseksi herättää syvää ja aiheellista huolta, jos se tarkoittaa ikäihmiselle muuttamista.

Yhteisöllinen asuminen voi olla hyvä ja toimiva ratkaisu heille, jotka kaipaavat seuraa ja pärjäävät vielä öisin ilman apua. Siitä ei kuitenkaan saa tulla säästökeino, joka toteutetaan kaikkein hauraimpien ihmisten kustannuksella. Uusia palveluja voidaan ja pitää kehittää, mutta ei niin, että iäkäs ihminen joutuu muuttamaan pois omasta kodistaan vain siksi, että yksikön toimintaa päätetään keventää. On kestämätöntä sysätä pois se, joka ei enää jaksa itse pitää puoliaan.

Muutosten seurauksia voidaan lieventää vain sillä, että ikääntyneelle järjestetään vastaava hoitopaikka omalta paikkakunnalta. Vai onko todella niin, ettei elämänsä työn tehneellä ihmisellä ole oikeutta asua siellä, missä hänen juurensa ovat? Puhumme sukupolvesta, joka rakensi suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntamme. He ansaitsevat arvokkaan kohtelun – eivät tulla siirretyiksi kuten huutolaisaikoina. Siksi on mahdotonta hyväksyä, että ikäihminen joutuisi muuttamaan toiselle paikkakunnalle, vaikka omalta paikkakunnalta löytyisi hoitopaikkoja.

Omaisetkaan eivät aina pysty matkustamaan kauemmas läheistä katsomaan. Jokainen väliin jäänyt vierailu, joka jää matkan vuoksi toteutumatta, on pois vanhuksen ja monesti myös läheisen hyvinvoinnista ja elämänlaadusta. Läheisten läsnäolo on meille jokaiselle elämän perustarve. Varsinkin, kun ihmisellä itsellään ei ole enää mahdollisuuksia ylläpitää sosiaalisia suhteita, ei puhelimella, eikä läheisten luona vieraillen.

Valmistelevien viranhaltijoiden täytyy pysähtyä kuulemaan heikoimmassa asemassa olevien ääni. Kuunnella vanhuksia, heidän läheisiään ja työntekijöitä, jotka näkevät arjen todellisuuden. Vanhuksella on oikeus turvalliseen, arvokkaaseen arkeen omassa tutussa ympäristössään – lähellä kaikkea sitä, mikä on hänelle tuttua ja rakasta.

He ovat antaneet meille koko elämänsä. Meidän tehtävämme on turvata heille lempeä, turvallinen ja ihmisarvoinen vanhuus, ei mummo- ja papparallia ympäri maakuntaa.

Niina Immonen (ps), Huittinen
Satakunnan aluehallituksen 2. vpj,
Aluevaltuutettu