Kiikan nuorisotalon tulevaisuus uhattuna – “Tilanne näyttää todella synkältä”

Kiikan nuorisotalo sijaitsee Törmätiellä lähellä ala-astetta.

Sastamalan kaupunki on aikeissa lopettaa Kiikan nuorisotalon toiminnan tukemisen. Talo on kaupungin omistuksessa, mutta sen ylläpidosta on huolehtinut vuosikymmenten ajan Kiikan VPK.

Kaupunki on tukenut VPK:ta vuosittain 12 000 euron avustuksella, joka on kulunut lähinnä rakennuksen lämmityskuluihin.

“Kaupunki esittää nyt, ettei avustusta enää ensi vuonna maksettaisi, ja asettanut talon myyntilistalle”, sanoo Pauli Pietilä, yksi talon pelastustoimiin ryhtyneistä kiikkalaisista.

VPK on ilmoittanut, ettei se ilman avustusta pysty pitämään rakennusta sen toiminnan edellyttämässä kunnossa.

Pietilän mukaan nyt on tosi kyseessä.

“Tilanne näyttää todella synkältä. Jos taloa ei saada pelastettua, jää moni harrastusryhmä ja yhdistys vaille kokoontumispaikkaa, puhumattakaan talon kulttuurihistoriallisesta arvosta.”

Pietilä kertoo, että nuorisoseurantaloa käyttävät useat tahot eläkeläisjärjestöistä torvisoittokuntaan ja urheiluseuraan. Yksityistilaisuuksia on pidetty säännöllisesti ja harjoitteleepa tiloissa myös tunnettu tanssiorkesteri Finlanders.

Talon ja sen toimintojen säilymiseksi Kiikan nuorisotalolla pidetään ensi viikon torstaina 22. lokakuuta yleisö- ja keskustelutilaisuus, jonne ovat tervetulleita kaikki nuorisotalon tulevaisuudesta huolestuneet.

Pauli Pietilän mukaan paikalle on lupautunut muun muassa joukko Sastamalan johtavia virkamiehiä; kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg, tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi sekä kasvatusjohtaja Pekka Kares.

“Tilaisuudessa on hyvä ottaa esiin muutkin kiikkalaisia koskettavat murheet, kuten koulu- ja kirjastoasiat.”

Tilaisuus alkaa kello 18.