Rehtorin huoli: Nuoret tekevät isoja päätöksiä tavallista vähemmin tiedoin – Oppilaitosvierailut pannassa koronan vuoksi

Ronja Vainio, Anke Heinonen, Daniel Jalo, Niklas Mattila, Niilo Leino ja Anna-Stiina Haavisto ovat jo tehneet valinnan tulevasta opinahjostaan. Puolet aikoo hakea lukioon ja toinen puolet ammatillisten opintojen pariin.

Yhdeksäsluokkalaiset ympäri maan tekevät muutaman viikon päästä tähänastisen elämänsä suurimman päätöksen listatessaan yhteishaussa toivomansa jatko-opiskelupaikat.

Peruskoulun jälkeistä opiskelupaikkaa haetaan tänä vuonna poikkeuksellisen vähin tiedoin, sillä perinteiset oppilaitosvierailut on jouduttu koronan vuoksi jättämään väliin.
Pellonpuiston peruskoulun rehtori Mari Maine kertoo, että tilanne aiheuttaa koululla suuren huolen.

”Tämä vuonna 2005 syntynyt ikäluokka valitsee opiskelupaikkoja täysin poikkeuksellisessa tilanteessa. Normaalisti oppilaitosvierailut aloitetaan jo 8. luokan keväällä, mutta koronan takia niitä ei ole pystytty järjestämään ollenkaan. Oppilaat ovat saaneet ainoastaan etänä pieniä esittelyjä, mutta vierailut on jouduttu jättämään kokonaan väliin.”

Rehtorin mukaan tilanne on helppo heille, joille tuleva opinahjo on ollut selkeä pitkään. Yhä useampi nuori on kuitenkin tilanteessa, jossa tulevaisuuden suunnitelmat ovat epäselviä.

”Viime vuosina vaihtoehdot ovat lisääntyneet hurjasti. On tietenkin hyvä asia, että valinnanvaraa on paljon, mutta samaan aikaan se aiheuttaa sellaisen valintojen viidakon, että helposti päätöksen tekeminen voi muuttua entistäkin hankalammaksi”, Maine tietää.
Rehtori korostaa, että nuorten on entistäkin tärkeämpi tietää, mitä oppilaitos tarjoaa ja mitä siellä vaaditaan.

”Tästä syystä oppilaitosvierailut ovat antaneet hyvää näkemystä ja oikeaa tietoa. Nuorten valinnat eivät ole jääneet kavereilta kuullun tiedon tai omien aavistuksien varaan.”

Puuttuvia vierailuja on pyritty paikkaamaan lisätyillä opinto-ohjaajan vastaanotoilla.

”Aina näistä asioista on puhuttu paljon, mutta nyt pyritään puhumaan vielä tavallistakin enemmän”, rehtori kertoo.

Minne yläkoulun jälkeen?

9. luokkalaiset Niilo Leinonen, Niklas Mattila, Daniel Jalo, Ronja Vainio, Anna-Stiina Haavisto ja Anke Heinonen ovat yhteishaun suhteen rauhallisin mielin. Kaikille on selvää, minne he yläkoulun jälkeen tahtovat opiskelemaan.

Mattilan ja Haaviston on tarkoitus jäädä kotipaikkakunnalla olevaan Lauttakylän lukioon, Mattila aikoo käydä lukio-opintonsa Vammalan lukiossa. Leinosen tavoitteena on päästä opiskelemaan logistiikka-alaa Huittisiin, Vainio toivoo pääsevänsä eläinalalle Kokemäelle ja Heinonen hakee kosmetologiopintoihin Sastamalaan.

”Mietin myös muita paikkakuntia, mutta Huittisissa on Satakunnan paras lukio, joten miksi en jäisi tänne”, Mattila perustelee.

”Lisäksi Lauttakylän lukioon jääminen mahdollista sen, ettei tarvitse vielä muuttaa pois kotoa”, Haavisto lisää.

Maineen mukaan lukio on viisas valinta, mikäli tulevaisuuden ammatti ei ole vielä aivan varma.

”Kun menee opiskelemaan ammatilliselle puolelle, on syytä olla aivan varma, että linja on oikea”, hän perustelee.

Heinoselle alavalinta on ollut varma jo vuosien ajan.

”Tykkäsin jo ihan pienenä lakata kynsiä. Kosmetologi on minulle sellainen lapsuuden haaveammatti”, hän kertoo.

Leinoselle tuleva ammatti ei ole ollut selvillä yhtä pitkään.

”Aika pitkään sen olen kuitenkin jo tiennyt. Haluan päästä ajamaan.”

Vainio toivoo, että voisi tulevaisuudessa työskennellä pieneläinten parissa esimerkiksi eläinkaupassa.

Tavallista jännittävämpi elokuu

Maine huomauttaa, että kovinkaan monen nuoren suunnitelmat eivät ole yhtä selvillä kuin tämän kuusikon.

”Ja elokuu tulee olemaan myös heille tavallista jännittävämpi, sillä nuoret menevät oppilaitokseen silloin ensimmäisen kerran. Toki paikat ja tavat tulevat nopeasti tutuiksi, mutta on erilaista mennä koululle, kun ei tiedä edes sitä, mistä ovesta kuuluu mennä sisälle.”

Myös nuoret toivovat, että poikkeustilanne huomioidaan kouluissa.

”Olisihan sellainen pehmeä lasku kiva. Varmasti kaipaamme enemmän opastusta kuin aiemmat ikäluokat.”

Teksti ja kuva: Laura Haavisto.