Jari Anttila on huomannut, että lemmikin kuolema voi olla ihmiselle yhtä suuri suru kuin läheisen henkilön menettäminen.

Anttila perusti pieneläintuhkaamon kotipihalleen Sastamalan Tyrväänkylään tammikuussa 2020 ja on sen jälkeen kohdannut kymmeniä ihmisiä, jotka ovat joutuneet luopumaan rakkaasta perheenjäsenestään.

Kuunteleva korva on silloin tärkeintä, mitä yrittäjä voi toiselle ihmiselle tarjota.

“Surusta huolimatta parasta tässä työssä on juuri ihmisten kohtaaminen. Otan jokaisen asiakkaan vastaan rauhassa. Tämä on paikka, jossa kiireettömyyden pitää välittyä”, mies sanoo.

Nykyinen työ Pieneläintuhkaamo Kotimetsän isäntänä on kaukana siitä, mitä 58-vuotias Jari Anttila teki ennen. Mies on aiemmalta ammatiltaan yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, ja ehti viettää tien päällä peräti 37 vuotta.

Anttila kertoo pohtineensa yrittäjän taivalta aiemminkin, mutta silloin vaihtoehto olisi ollut kuljetusalan yrityksen perustaminen.

“Oman auton hankkiminen ei lopulta tuntunut mielekkäältä vaihtoehdolta. Kuljetusala on herkkä talouden suhdannevaihteluille, ja toisaalta halusin viettää yöt kotona. Tuli niin sanotusti kilometrit täyteen.”

Anttila on neljän kissan isäntä. Omien lemmikkien kautta alkoi lopulta viritä ajatus uudesta alasta. Päätöstä puolsi se, ettei Sastamalan seudulta entuudestaan löytynyt pieneläintuhkaamoa.

Anttila selvitti myös lukuja.

“Suomalaisilla oli pari vuotta sitten yli 700 000 koiraa. Koronavuonna koiranpentuja syntyi jo enemmän kuin vauvoja. Se antoi uskoa, että töitä kyllä riittää”, hän kertoo.

Tärkeintä päätöksessä oli, että puoliso suhtautui hankkeeseen avoimin mielin.

Pieneläinten tuhkaaminen on tarkkaan säädeltyä. Ennen yrityksen perustamista oli käytävä läpi iso luparuljanssi ja kuulla lähinaapureita, jotka suhtautuivat hankkeeseen myötämielisesti. Lisäksi Anttila neuvotteli eläinlääkäriasemien kanssa yhteistyösopimuksista.

Lemmikit tulevat Kotimetsään sekä omistajiensa toimesta että Anttilan noutamana eläinlääkäreiltä. Asiakkaan niin halutessa mies voi hakea lemmikin kotoa asti.

“Yritän palvella mahdollisimman joustavasti. Lemmikin saa tuoda tänne myös illalla, ja joskus olen hakenut eläimen kotoa sunnuntaina.”

Lemmikin tuhkat päätyvät usein omalle tontille kukkapenkin juureen tai tutun lenkkipolun varteen. Jos omistaja haluaa ripotella tuhkat tärkeään paikkaan, hän saa ne Anttilalta mukaansa puuvillapussissa. Myös pussin voi halutessaan haudata, sillä se maatuu ajan saatossa.

“Osa haluaa uurnan. Niitä en ole ottanut myyntiin isoa valikoimaa, sillä monet tilaavat haluamansa mallin maailmalta.”

Yhteistuhkaus on mahdollinen, mikäli omistaja ei halua säilyttää lemmikkinsä jäänteitä. Yrittäjän kokemuksen mukaan suurin osa kuitenkin haluaa tuhkat mukanaan kotiin.

Jari Anttila osaa samaistua lemmikinomistajien murheeseen, sillä hänellä on omakohtaista kokemusta karvaisen perheenjäsenen menettämisestä.

Toisen suruun ei saa uppoutua liikaa, mutta myötätuntoinen on osattava olla. Siinä Anttila uskoo onnistuneensa, sillä useamman kerran lemmikkinsä menettänyt ihminen on kapsahtanut hänen kaulaansa kiitokseksi.

Onpa muutama halunnut olla yhteydessä vielä tuhkat noudettuaankin, ja käydä yhdessä läpi muistoja lemmikistään.

Pahimmalta tuntuu, kun omistaja on joutunut lopettamaan lemmikkinsä jo pentuna esimerkiksi sairauden vuoksi.

“Lopettamispäätös on aina vaikea, mutta jos on sairautta ja kipua, pitää käyttää maalaisjärkeä. On mietittävä sitä, että enää eläin ei joudu kärsimään.”

Se puolestaan ilahduttaa, kun huomaa elämän jatkuvan. Haikeuden lisäksi työhön mahtuu iloakin.

“Monella on elävä eläin mukana tänne tullessaan. Se on osoitus siitä, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta.”